Hoh, oon ilmeisesti hankkinu elämän koska ei oo ollu aikaa kirjottaa kaikenlaista natsipaskaa tänne. No, anyway. Tuli vaan mielee, että pitääpä kirjotella siitä, että sinänsä aika mielenkiintosta, ku jotkut ihmiset muuttuu pienessä ajassa niin paljo.. kuukaus sitte olin ihan onareissa, Joku oli vielä jossain maapallon toisella puolen ja juttelu oli mukavaa ja hassulia every_single_day. Nyt, kerran viikossa, sillonki vaan jotain kaks lausetta vaihetaan, ja kumpaakaa ei itseasiassa oikeesti enää kiinnosta. En silti tiiä minkä takii haluun aina kysellä että "mitäs, mite menee?".. Ehkä sen takia että en haluu olla se josta luovutaan, haluun ite päästä eroon jostakusta. Well, this is the competition I need to give up. Ei vaan enää jaksa oikeestaan kiinnostaa. Ihan liian erilaista.
Asiasta kahvipannuun. VIIMENEN KUUKAUS ON TUNTUNU IHAN JUMALATTOMAN PITKÄLTÄ AJALTA, koska on tapahtunu niiiiin paljon! Ajatella, että kuukaus sitte oli vielä melkee pari viikkoo lomaa jälellä! .__. Nyt: tuntuu että kouluu on ollu jo ikuisuus, se tuntuu jotenki iha luonnolliselta ja semi normaalilta. Ensimmäisien päivien sumujärkytyksestä on päässy yli ja kuviot alkaa seljetä. Arki normalisoituu ja päivä päivältä tunnistaa koulun käytäviltä enemmä kasvoja. Kelit on kylmentyny, ja melkei vois sanoo että syksy on tullu.
Välillä sitä vaa miettii että miks joillekki ihmisille tapahtuu nii paskoja asioita /: Etenki just semmosille, ketkä niitä ei oo ansainnu. Enkä nyt väitä että kukaan ansaitsis mitää paskaa.. Mutta toisinaa tuntuu että ikäviä juttuja tapahtuu niille ketkä sitä ei ainakaa tarviis..
'Miksei voi puhuu suoraan, vaan on kiltisti teeskenneltävä. Sanon että on hauskaa, vaikka kaikki menee päin persettä.' Niimpä. AVOIMUUS se on kaiken a ja o, kaikissa ihmissuhteissa. Okei, ehkä ei kannata ruveta _avautumaan_ kaikille hyvänpäiväntutuille, mut siis ystävyyssuhteissa ja seurustelusuhteessa niinikää, avoimuus on tärkeetä. Jos molemmat on rehellisiä toisillee, avoimia toisillee, kaikki on helpompaa. Ihmissuhteelle saa kestävän pohjan alusta asti jos pystyy sanomaan suoraan jos joku asia painaa mieltä. Suhteesta tulee vankka ku kiinanmuuri jos molemmat osaa ja pystyy puhumaa toisillee suoraan, varsinki jos joku asia haittaa. Se pitää pystyy sanomaan. Ei mitenkää ilkeesti tai loukkaavasti.. Vaan silleen kiltisti. You know.
Mikä sellanen piirre ihmisessä on että siihen rupee luottamaan? Tää ei siis oo kenestäkää tietystä, vaan iha ylipäätään ihmisistä.. Mikä se piirre on? Tai siis okei, se että molemmat luottaa toisiinsa, mutta. Se, minkä takii toine ensin päättää että okei tähän ihmiseen voin luottaa. Mistä se oikei tulee? Semmosssii.
Mistä oon periny tämmösen sekalaisen musiikkimaun, kestosuosikkeina mm. Scorpionsii, josta monet tyypeistä ajattelee että se on täyttä kuraa / muuten vaan niitä ei kiinnosta kuunnella sitä? Miksiii?
On aika kätevää, jos ei oo liian nirso millekkään, ja haluu kokeilla kaikkee uutta jnejne. Jos ei oo kovin montaa asiaa mitä inhoo tai vihaa.. Ja on sopeutuvainen. Periaate on se, että kaikkeen voi sopeutuu. Se on vaan asennekysymys. Oki ehkä siinä on jonki verran jotai muutaki, mutta. Kuitenki. Itessäni yks niistä piirteistä mitä arvostan hyvin paljo on sopeutuvaisuus. Mut kaikkia ei kyllä voi, eikä tarviikkaa miellyttää (:(:
Tulipaha lukemista matosille! Well done me! (:: <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti