Samahan se tässä nyt on alkaa haaveilla sellasesta nuoruuden kapinavaiheesta, minkä monet käy läpi yläasteen aikana - minä ilmeisesti en käyny. Jos käydään nyt läpi että mitä tää niinkutsuttu kapinavaihe oikein tarkottaa.. Siis aikaa jollon on sellanen olo että tekee ihan mitä ite huvittaa välittämättä seurauksista. Mennä mihin huvittaa millon huvittaa. Tulla kotiin ku huvittaa. Soittaa vaan porukoille että menin tänne ja tuun joskus, vaikka siitä saiski armottomat raivarit porukoilta. Se on sitä aikaa kun hoidetaan sosiaalisia suhteita. Miun olis niin helppoo ollu käydä se just sillon yläasteen aikana, koska koulun eteen en tehny muutenkaa sillon mitään, ni se ei olis haitannu. Nyt lukiossa sitä ei tehäkään ihan samalla tavalla. Koulu on se joka rajottaa; pitää tehä läksyt että pysyy kärryillä että saa hyvät numerot että ei oo ihan kujalla. Ehkä tää menee ohi. Taas kerran.
Onko väärin, että haluisin hengailla junnujen kanssa? Se on jotenki paljo vapaampaa, en tiiä. Ei tarviis huolehtii näistä lukiolaisten murheista; stressi koeviikosta (mikä stressi, paskat mie siitä stressaan), stressi wanhojentanssiparista, kaikki muut koulutehtävät, kaikki muu epämääränen säätäminen... Tai sit se on vaan se leirikeskuksen ympäristö ku kaikki huolet ja murheet unohtuu, elämä tuntuu nii helpolta. Jotenki ne ysikasien jutut tuntu siellä vielä senverra 'lapsellisilta' että se oli jopa rentouttavaa.. Hohhoijaa :/ Miulla on ikävä miun kultapoikia, J-poikia.. :/ <3
Takerrun epätoivosesti siihen " Pitää joskus nähä! Oot paras! " :3
Huoh.. Eiköhän tää taas tästä. Pitää vaan sopeutuu taas tähän arkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti