Oon pyrkiny olemaan ajattelematta asiota. Sen seurauksena oon huomannu etten ajattele oikeen mitään, vaan koska välttelen yhen aiheen ajattelua koska se menee alta aikayksikön haaveiluks. Kai se sit on niin että iso osa miun ajatuksista liikkuu aiheessa jota ei saa ajatella.. Hän-joka-jääköön-nimeämättä, pa dum tss. Nauras varmaan jos tietäs että kutsuin sitä just Voldemortiks.. Mutta takas aiheeseen. Tuntuu että en ajattele enää mitään järkevää. Nojaa millon oisin ajatellu? Mutta siis en saa ajatuksiani kokoon, ne harhailee hirmu levottomasti. Hyi.
Kaiken tän taustalla on pelko. Pelko monista asioista. Entä jos ei, vaikka jotkut väittääki vahvasti kokoajan että joo joo, ihan selvästi? Entä jos oikeesti EI? Oon jo nyt liikaa antautunu tähän koko hommaan. Mihin kadotinkaa sen pessimistisen realismin, että ei kuitenkaan?
Eilinen oli hiljaseloo. Varmaan ennätysvähän jutteluu ihan alun jälkeen. Ensimerkit erkanemisesta? Välimatkan ottamisesta? Vaiko sittenki testausta? Sit löytyy vielä se toivo: vai sittenki vaan kiireinen päivä?... Vittu että on perseestä tuo toivo. Ja vaikka miulle sanotaan että kysy siltä! Hmmm. Toisaalta vois. Sittenpähän tietäsin että kannattaako tätä jatkaa. Mutta toisaalta pelkään sitä vastausta niiin jumalattomasti. Enkä oo varma että onko aika vielä kypsä. Ehkä siis annan vielä olla. Tilanne ratkesi äänin 2-1 odottamisen puolesta.
Toinen päivä. En edes odota sen olevan paikalla. Wut?
Ps. Saanko vaan nukkua koko viikonlopun?
Hyi... ajatukset kiertää ympyrää.
VastaaPoista