Tässä viimeaikoina on kulunu jonki aikaa sillä tavalla, että tuntuu etten oo kerenny edes hengittää, kun oon kokoajan ollu menossa. Se ei oo huono asia, ei ollenkaan, koska oon saanu viettää aikaa aivan mahtavien ihmisten kanssa! Mutta nyt kuitenki pitkästä aikaa on sellanen päivä, että on ollu aikaa olla myös paikallaan. Ihan mukavaa vaihtelua, saa olla ihan vaan omissa ajatuksissaan, laittaa niitä vähä järjestykseen. Aika on jännä asia.
Rupesin nimittäin miettimään. Kaikki tekeminen on vaan ajan tappamista. Jännä ajatella, että koko elämä on vaan selviytymistä ja eteenpäin tarpomista. Kaikki mitä myö tehhään. Koneella facebookissa istuminen, töissä oleminen, shoppailu, kavereitten kanssa biitsillä chillaaminen.. Nää on kaikki vaan keinoja tappaa tätä aikaa mitä meillä on. Välillä sitten taas tuntuu että meillä on kauhee kiire joka paikkaan. Miten se on ees mahollista? Ajan kulumisnopeus on kuitenki vakio, ei se kulu sen nopeemmin tehtäspä jotain, tai oltas tekemättä. Eikä ne työt mihinkään häviä vaikka niitä ei ehtis tehä jonain tiettynä päivänä; tulee vielä seuraava päivä. Ja vielä seuraava. Jos siis ei ajatella sillätavalla että "tämäkin päivä voi olla viimeinen". Mutta nii. Ei se aika mihinkään lopu. Kiire on vaan asioitten kasautumista, kuvitelmaa. Ei tässä valmiissa maailmassa oikeesti oo kiire mihinkään. Vaikka toisin tulee ajateltuu sillon kun töissä pitäs olla viiden minuutin päästä, ja on vasta noussu sängystä...
Yö – Hyvässä ja pahassa
Ei tässä muuta. Elämä on täynnä valintoja, ja tällä hetkellä tuntuu vielä että kerranki miussa oli tarpeeks rohkeutta tehä se oikee valinta. En sit tiedä että uskottelenko sitä vaan itelleni vai pitääkö se paikkansa.. Mutta ehkä oon liian sokee miettimään omia asioitani täysin neutraalisti. Valintoja, valintoja. Mie sain tehtyä omani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti