~ täällä vanhukset sairauksista puhuvat, haaveilevat jo kuolemasta

Se tunne. Se tunne kun tuntuu että kaikki menee vaan päin helvettiä. Tai no, ei nyt kaikki, ei oikeesti. Tuntuu vaan että menee. Tuntuu että on paha olla. Ja se kun valittaa pahasta olostaan jollekkin, tekee olosta vielä pahemman. Säälittävän. Mikä oikeus miulla muka ois ruikuttaa ja kerjätä huomiota? Ei kukaan tykkää itsekkäistä, itsekeskeisistä ihmisistä. Pitäis vaan olla hiljaa omien ongelmiensa kanssa. Ja oottaa siihen asti kun joku tulee kysymään onko kaikki hyvin.

Sitten, kun joku joskus erehtyy kysymään että onko kaikki ookoo... No, mieli tekis sanoa että ei oo. Siitä seuraa loputon kysymysten tulva, mikä on, onko jotain tapahtunu, onko x sanonu/tehny jotain.... Ei mitään edellä mainituista. Kun ei vaan osaa vastata. On vaan paha olla. Yksinäisyys..? No ei tavallaan sitäkään, ei sen enempää kun yleensäkään. Ei siitäkään pitäs siis olla mitään syytä ruikuttaa. Väsyttää? Ei sekään oo mikään syy tällaseen. No mikä on? Helpoin vastaus, jolla samalla tekee omalle ololleen vaan hallaa; Ei mikään.

Kieltämättä joskus tuntuu, että kaikki on turhaa

Kaikki laulut rakkaudesta, pelkkää itsemurhaa

Ystävät onneliset, kysymyksin piinaa

No minä auon ranteitani ja huoliani saan hukuttaa

Anna mun olla edes hetken surullinen
Anna mun olla hetken ihminen
Anna mun lyödä päätä seinään, päätä seinään
Anna mun löytää tieni elämään

Tulevaisuuttansa ei voi kukaan ennustaa
Siispä täytyy varautua kaikkein pahimpaan
Työttömyys, viina, kirves ja perhe
Synkältä näyttää, vaan tervetuloa todellisuuteen

Anna mun olla edes hetken surullinen
Anna mun olla hetken ihminen
Anna mun lyödä päätä seinään, päätä seinään
Anna mun löytää tieni elämään

Anna mun olla edes hetken surullinen
Anna mun olla hetken ihminen
Anna mun lyödä päätä seinään, päätä seinään
Anna mun löytää tieni elämään

~NMB - Päätä seinään

Reilu kuukaus menny. Vähintään vajaa toinen jälellä. Kyllä tää tästä.