Se tunne kun siut nostetaan ilmaan (!!!) välitunnilla. AAAAAAAARG! Huusin ja sit menin mykkyrään ku miut laskettiin alas! Ja sit oli taas vähä semmosta pienenpuoleista "ahisteluu" by pesari again.. Mut itseasiassa se haittaa miun kavereita enemmä ku minnuu itteeni.. Ite pidän korkeintaa sulosen säälittävänä sen vieree pakkaamista xDDD Mut JOSKUS se kyllä menee yli ja se liimautuu liikaa siihe..; rajansa kaikella kuitenki.
Tuli mieleen vielä eilisestä: ku miulta kysyttiin että miks oon nykysi jotenki hiljasempi, taijotain: ehkä se on ollu sitä henkistä kasvuu. Tänäaamuna nimittäi ajattelin, että sen takii varmaa oon hiljaa, koska en haluu möläytellä. Tietyille ihmisille ku on antanu lupauksen, ettei kerro joitain juttuja, ni oon kohdannu sen totuuden nyt; niitä ei oikeesti sit kerrota. Ihan sama mikä olis, mut ei kerrota. Koska toiselle on luvattu. Sen oon oppinu kantapään kautta että se ei tunnu kivalta jos joku muu rikkos siulle antamansa lupauksen.. Joten nyt oon siis kasvanu sen verran, että jos jollekki jotain lupaa, ni se lupaus on kaikin keinoin pyrittävä pitämää. Ja sit myöskään jos ei mölise mitää turhia, ei saa kenenkää vihoja niskoilleen, ja voi pitää huolen että voi olla ns. kaikkien kaveri.
Alan pikkuhiljaa hallita tän että kaikki jäbät ketkä on mukavia, ni niitä ei tarvii kihistää, eikä niistä tarvii "ruveta tykkäämään". Huom, oon tienny sen aina, mut nyt alan hallita sen jutun. Ihmiset voi olla ihastuttavia ilman et niihin varsinaisesti ihastuu.
Jos joku kysys tällä hetkellä fiiliksiä, ni ne olis jotain tämmösiä:
Siinäpä taas tän päivän mietteitä, kirjotan illalla lisää jos on asiaa (:
