~ Why do you have to go and make things so complicated?

Onko kellään muulla ikinä semmonen olo, että kun joskus tuntuu siltä, että haluais omiin murheisiinsa lohtua, ni sit siihen tulee joku ihminen, jolla on oikeesti joku pahempi ongelma, tai muutenvaan huonompi tilanne? Siinä samalla tuntee ittensä niin säälittäväks, kun tajuaa valittavansa pikkuasiasta, ja sitten vielä säälittävämmäks kun silti haluais jonkun joka piristäs ees sen pienenki murheen takia. Niin paskaa välillä tajuta olevansa niin hyvässä tilanteessa ettei oo oikeutta semmoseen ylellisyyteen kun piristäminen, ja että muut tarvitsis sitä enemmän.

Pitkästä aikaa ei oo tuntunu näin ikävältä. Onneks on kuitenki ees muutama ihminen joka pystyy piristämään ihan tietämättäänki. Tää vaan on hämmentävää. En halua. Miks miulle aina käy näin..? Pitää vaan kattoo, aika näyttää mitä tuleman pitää. Haluisin uskoo että tää on kohtalo, ei kai tätä muuten olis tapahtunu.. Mut eihän sitä voi tietää. On se nähty ennenki että se mikä on näyttäny liian hyvältä ollakseen totta, ei olekaan ollu totta. Paitsi että tää ei oo kyllä ollu liian hyvää. Hemmetinmoista sattumaa vaan. Ehkä se ei oo ollu sattumaa. Joo nyt menee taas liian sekavaks. Pointtini on tämä: