~ Anna nyt, no enhän anna

Jos itelläs on paha mieli, ja pahasta olostas puhumalla yrität päästä siitä eroon. Ihan vaan vinkkinä: Älä puhu liian positiiviselle ihmiselle. Ihmiselle, jolla menee liian hyvin. Et saa siitä kun vaan pahan mielen itelles, kun tajuat että toinen ei vaan voi tällä hetkellä käsittää miten paskalta siusta tuntuu.

Mikä avuks jos ei vaan enää jaksa? Ei jaksa enää kertoo samoja asioita uudestaan, vaikka haluais silti puhua niistä. Ei vaan jaksa ajatella, koska ajatukset on niin ristiriitasia; siltikään ei pysty olemaan ajattelematta. Ei vaan enää jaksa kuunnella niitä myötätuntosia (lue: sääliviä) sanoja ja lauseita. Jos vaan haluis kääntää puukkoo haavassa, ihan sama miten paljon se sattuu. Kunhan se kääntäjä on se, joka on haavan aiheuttanu. Ilmeisesti oon riippuvainen. Vittu.

Pystyn taas kerran toteemaan sen, että tieto tosiaankin lisää tuskaa. Ei pitäs kysyä asioista, jos ei oo varma että haluaa ihan varmasti kuulla vastauksen.. Mutta toisaalta, jos sille rehelliselle ja avoimelle linjalle on lähetty, ni kyllä siitä sillon pitää ottaa kaikki irti, ihan sama miten paljon sitä suolaa työnnetään haavoihin. Taipumus jonki sorttiseen masokismiin tietysti edesauttaa tuota päätöstä, ei tästä voi syyttää muita kun itteään.

Arctic Monkeys – Do I Wanna Know?

Arctic Monkeys – I Wanna Be Yours

Jep. Jep. Osu ja uppos. Laskuhumalan ja krapulan biisejä mutta sanotus sopii ihan hyvin aamuyön tunneille ja syvällisiin keskusteluihin.

Kuva saattaa liittyä ohimennen tapaukseen.

Long time no see.

~ täällä vanhukset sairauksista puhuvat, haaveilevat jo kuolemasta

Se tunne. Se tunne kun tuntuu että kaikki menee vaan päin helvettiä. Tai no, ei nyt kaikki, ei oikeesti. Tuntuu vaan että menee. Tuntuu että on paha olla. Ja se kun valittaa pahasta olostaan jollekkin, tekee olosta vielä pahemman. Säälittävän. Mikä oikeus miulla muka ois ruikuttaa ja kerjätä huomiota? Ei kukaan tykkää itsekkäistä, itsekeskeisistä ihmisistä. Pitäis vaan olla hiljaa omien ongelmiensa kanssa. Ja oottaa siihen asti kun joku tulee kysymään onko kaikki hyvin.

Sitten, kun joku joskus erehtyy kysymään että onko kaikki ookoo... No, mieli tekis sanoa että ei oo. Siitä seuraa loputon kysymysten tulva, mikä on, onko jotain tapahtunu, onko x sanonu/tehny jotain.... Ei mitään edellä mainituista. Kun ei vaan osaa vastata. On vaan paha olla. Yksinäisyys..? No ei tavallaan sitäkään, ei sen enempää kun yleensäkään. Ei siitäkään pitäs siis olla mitään syytä ruikuttaa. Väsyttää? Ei sekään oo mikään syy tällaseen. No mikä on? Helpoin vastaus, jolla samalla tekee omalle ololleen vaan hallaa; Ei mikään.

Kieltämättä joskus tuntuu, että kaikki on turhaa

Kaikki laulut rakkaudesta, pelkkää itsemurhaa

Ystävät onneliset, kysymyksin piinaa

No minä auon ranteitani ja huoliani saan hukuttaa

Anna mun olla edes hetken surullinen
Anna mun olla hetken ihminen
Anna mun lyödä päätä seinään, päätä seinään
Anna mun löytää tieni elämään

Tulevaisuuttansa ei voi kukaan ennustaa
Siispä täytyy varautua kaikkein pahimpaan
Työttömyys, viina, kirves ja perhe
Synkältä näyttää, vaan tervetuloa todellisuuteen

Anna mun olla edes hetken surullinen
Anna mun olla hetken ihminen
Anna mun lyödä päätä seinään, päätä seinään
Anna mun löytää tieni elämään

Anna mun olla edes hetken surullinen
Anna mun olla hetken ihminen
Anna mun lyödä päätä seinään, päätä seinään
Anna mun löytää tieni elämään

~NMB - Päätä seinään

Reilu kuukaus menny. Vähintään vajaa toinen jälellä. Kyllä tää tästä. 

~ With or without you

Tässä viimeaikoina on kulunu jonki aikaa sillä tavalla, että tuntuu etten oo kerenny edes hengittää, kun oon kokoajan ollu menossa. Se ei oo huono asia, ei ollenkaan, koska oon saanu viettää aikaa aivan mahtavien ihmisten kanssa! Mutta nyt kuitenki pitkästä aikaa on sellanen päivä, että on ollu aikaa olla myös paikallaan. Ihan mukavaa vaihtelua, saa olla ihan vaan omissa ajatuksissaan, laittaa niitä vähä järjestykseen. Aika on jännä asia.
Rupesin nimittäin miettimään. Kaikki tekeminen on vaan ajan tappamista. Jännä ajatella, että koko elämä on vaan selviytymistä ja eteenpäin tarpomista. Kaikki mitä myö tehhään. Koneella facebookissa istuminen, töissä oleminen, shoppailu, kavereitten kanssa biitsillä chillaaminen.. Nää on kaikki vaan keinoja tappaa tätä aikaa mitä meillä on. Välillä sitten taas tuntuu että meillä on kauhee kiire joka paikkaan. Miten se on ees mahollista? Ajan kulumisnopeus on kuitenki vakio, ei se kulu sen nopeemmin tehtäspä jotain, tai oltas tekemättä. Eikä ne työt mihinkään häviä vaikka niitä ei ehtis tehä jonain tiettynä päivänä; tulee vielä seuraava päivä. Ja vielä seuraava. Jos siis ei ajatella sillätavalla että "tämäkin päivä voi olla viimeinen". Mutta nii. Ei se aika mihinkään lopu. Kiire on vaan asioitten kasautumista, kuvitelmaa. Ei tässä valmiissa maailmassa oikeesti oo kiire mihinkään. Vaikka toisin tulee ajateltuu sillon kun töissä pitäs olla viiden minuutin päästä, ja on vasta noussu sängystä...

Yö – Hyvässä ja pahassa

Ei tässä muuta. Elämä on täynnä valintoja, ja tällä hetkellä tuntuu vielä että kerranki miussa oli tarpeeks rohkeutta tehä se oikee valinta. En sit tiedä että uskottelenko sitä vaan itelleni vai pitääkö se paikkansa.. Mutta ehkä oon liian sokee miettimään omia asioitani täysin neutraalisti. Valintoja, valintoja. Mie sain tehtyä omani.

~ Kova kuori mutta sisäl jotain särkyvää

Se on täällä taas. Kesäloma. Ei sitä kyllä vielä tajua, ei varmaan vielä muutamaan päivään. Ehkä sitten pikkuhiljaa, kun alkaa olla normaalia valvoo aamuneljään ja herätä aikasintaan kaheltatoista. On taas ensimmäinen kesä useempaan vuoteen, kun ei oo mitään varsinaista kesätyötä. Onhan tässä tällasta pientä, maalaamista, isostelua ja vapaaehtoshommia rokissa, mutta ei näitä oikeen voi töiks sanoo, kun kaikki nuo tekisin (tai vähintäänki joutusin tekemään) vaikken sais palkkaa ollenkaan.

Pää lyö tyhjää. Aivot ilmeisesti on ainaki tajunnu tän kesäloman tulleen. Hitto että tässä viimesen viikon aikana on tapahtunu paljon. Mökkibileet, ykkösten kevätjuhla, koulun loppuminen, yhet ylppärit, kaupungilla rellestämistä (sisältää alkoholia, pusun, aamuyöllä lenkkeilyä, ostoskärryn, varastetun polkupyörän ja nukkumista puol neljään iltapäivällä)... Miten tässä on kerenny ees tapahtua näin paljon? On ollu muutama vauhtipaiva kyllä. Ja nyt kaiken lisäks vielä luonnon ihmeitä, lammasvauvoja.. :3

Ei tässä nyt hirveesti irtoo mitään filosofista tai vähemmänkään filosofista tekstiä..

Ihanaa kesälomaa kaikille!♥ :*

~ You are the wind beneath my wings

Vapun iltana oli sellanen olo, että voisin tupakoida ja polttaa kynttilää, kuunnella angstista musiikkia istuen ulkona kuistilla ja valittaa kaikille ketkä jaksaa sattumalta kuunnella. Suunnitelma kaatu kuitenki siihen, että tykkäsin liikaa olla sisällä viltin alla. Ainuut asiat mitä sit toteutin, oli tuo angstimusiikin kuunteleminen ja muille kitiseminen. Yön jälkeen taas oli hyvä ajatella että ei jumaliste miten lapsellinen voikaan ihminen olla. Isot tunteet saa meidät haavoittuvaisiks, mutta ei se maailma siihen kaadu. Yritän kuitenki nyt pystyä ajattelemaan, että parempi näin, tärkeä ihminen josta en halua luopua.. Mie kestän kyllä. Ei se tuu siitä olemaan kiinni, ajan kanssa pytyn kyllä kuolettamaan turhat tunteet; oon alottanu sen prosessin jo ja oon hyvällä mallilla. Humala ja sitä seuraava päivä vaan on erittäin petollisia.

Ihana miten ihmisiin voi kasvaa kiinni! Tai toisaalta ei, koska sit jos ei pystykkää näkemään tai muuta.. Mutta ehkä sitä sit osaa arvostaa, kun joskus näkee porukalla. Ihan ihmeellistä miten tavallaan niin lyhyessä ajassa ollaan tiivistytty porukkana ihan oikeesti sellaseks porukaks jolla on omat insidejutut ja tälleensä.. Ihanat liimat <3 Niinku tuossa R1Qn kanssa jutusteltiinki, ni ei varmaan voitas enää elää ilman toisiamme, ihme symbioosieläjiä... :D

Oon huomannu, että tää on ihan helvetin kummallista, kun samaan aikaan ku joku asia menee ihan liikaa päin persettä, nii sitten tapahtuu samalla jotain odottamattoman hyvääki. Huono asia liittyen tuohon tän blogin ensimmäiseen kappaleeseen, hyvä puolestaan sitte 'odottamaton' uus tuttavuus, joka ei ees ole uus, mikä jo itessään on erittäin kieroa... Pitää vaan toivoo että tällä kertaa osaan olla viisaampi ku viimeks samanlaisen tilanteen satuttua. Mutta niin siis, oottamaton uus vanha tuttavuus. Pelokkaalla innolla ootellessa ens torstaita. :D

Toinenki ei niin odottamaton mutta tavallaan uudempi tuttavuus kuvioissa. Tai en nyt tiiä siitä odottamattomastakaa, lähinnä vaan sellasta random lähentymistä ja random päähänpistoja havaittavissa ite kenenki puolelta. En pistä pahakseni. Vaikka kieltämättä jäi häiritsemään erään hyvän ystävän kommentti "pukkaa uutta ihastuksenpoikasta, mut suunta on jo paljon parempi"... En minä oo ihastunu, en vielä. Kiinnostunu ehkä, mutta se on eriasia. Tästä päästään taas siihen miten voisin luennoida tällasten tuntemusten eri asteista; kiinnostuminen, ihastuminen, tykkääminen, etc.. Mutta ehkä ei.

Mutta joo. Kyllä tää tästä. Aurinko alkaa paistaa risukasaanki, kesä on tuloillaan ! :)

Can't seem to hold you like I want to
So I can feel it in my arms
Nobody's gonna come and save you
We pulled too many false alarms
Can't seem to hold you like I want to
So I can feel it in my arms
Nobody's gonna come and save you
We pulled too many false alarms...

~ Seize the day or die regretting the time you lost

Onko kellekään ikinä tullu tunnetta, kun kattoo peiliin, että ei näytä yhtään iteltään? Enkä tarkota tässä semmosta leffamaista 'minut-on-meikattu-kauniiksi-en-näytä-itseltäni', vaan siis ihan vaan kun kattoo peiliin, ihan normaalisti. Yhtäkkiä tulee olo, että oonko muka aina näyttäny tältä, ei voi olla mahollista, en näytä iteltäni, jotain on muuttunu. Vaikka mikään oikeesti ei ole. Koin tämmösen tilanteen tuossa äsken, ja se oli aika hämmentävää. Muutenki silleen alitajuntaisesti on jo päivän-pari ollu vähä semmonen epäilys että onko tää oikeesti miun elämää. Jotenki hirmu irrallinen olo, kun alkaa epäillä olemassaolonsa kivijalkaa, ei tunne olevansa omassa elämässään ja näyttääki jo joltakulta muulta. Vaikka - kuten jo sanottu - mikään ei oo oikeestaan merkittävästi muuttunu. Onko tää sitä jotain kummallisuutta mitä jotkut kutsuu kasvamiseks, vai oonko vaan tulossa hulluks? 

Kävin tuossa äsken ulkona kuvailemassa. Siellä on oikeesti tosi kiva ilma! Muuten vois mennä pidemmäksin aikaa ottamaan vaikka aurinkoo, mutta tuuli on loppujen lopuks aika kylmä vielä, ei ihan tarkene.. Ei tää kyllä oo ensimmäinen tällanen pääsiäinen, muistan ottaneeni aurinkoa joskus pari vuotta sitten pääsiäisenä.. Haaveilin asioista mitä en uskaltanu tehdä. Nyt jälkeenpäin ajateltuna niitten haaveiden kohalla parempi vaan etten tehny mitään, ja vaan haaveilin.. Asiat vois olla paljon huonommin. 

Tästä nyt tulee tammönen muistelma, mutta olkoon, onhan pääsiäinen vaan kerran vuodessa. Viime vuonna pääsiäinen meni kyllä vähän muissa merkeissa, nimittäin istuin varmaan kokoajan facessa. IHAN kokoajan. Sattu olemaan semituore juttukaveri, jonka kanssa sitä juttua kyllä riitti. Vuodessa viisastuu jonki verran. Oon kiittäny henkilöö siitä jo varmaan moneen kertaan.. Ai että, kyllä vuoteen mahtuu todellakin paljon. Tutustuminen, ihastuminen, putoominen takas maanpinnalle, pettyminen, leikkimisen kohteena olemisen tunne, kiinnostuminen uudestaan, tykkääminen, tunteiden kieltäminen, hälläväliä-asennoituminen, ystävyys, himo, being in love (edelleen vierastan suomenkielisen version käyttämistä..), pettyminen taas.. ja varmasti vielä muutama vaihe mitä oon vaan unohtanu mainita. Quite woman-ish, vaikka ite sanonki. Joko pääsen pois tuosta kierteestä, mene ja tiedä. Jää nähtäväks. Tai no, kyllähän mie sen vastauksen tiedän, mutta se ei ole miusta itestäni kiinni. 

Kummallista, että tätä vuotta on kulunu vasta vajaat neljä kuukautta, ja silti tässä on tapahtunu jo aivan valtavasti. Okei, onhan se aika paljo, jos sen ajattelee niin päin että melkeen kolmannesvuosi.. Mutta kuitenki. Oon saanu tutustuu aivan törkeen hienoihin ihmisiin, oon saanu iloita paljon ja oon joutunu pettymään monesti. Oon mielestäni kasvanu henkisesti taas paljonki, en sit tiiä näkyykö se miten selkeesti. Jotenki jännä ku rupee silleen 'ulkopuolisen silmin' ajattelemaan, että täysin 18. Se vastuun määrä mikä tuli lisää, ihan huomaamatta. Ja sain ajokortin. Vastuu. Käyttäytyminen liikenteessä, ja sen tajuaminen, miten vähästä se oikeasti voi olla kiinni että joltakulta lähtee henki. Mitä helvettiä, ei näitä asioita saa ruveta ajattelemaan. Neljä kuukautta sitte olin vielä oikeesti lapsi. Naiivi, nuori naisen alku. Ei siinä, en koe vieläkää olevani mitenkään aikuinen, mutta viisaampi. Kypsempi? Jotenki avartuneempi.  Kummallista, miten toisaalta niin lyhyt aika voi muuttaa ihmistä sisältä näin paljo. 

Voihan seki tietysti olla mahollista, että oon oikeesti tulossa hulluks, ja tää kaikki on vaan miun omaa päänsisäistä kuvitelmaa. Tai sit kevät pehmittää miun päätä ihan urakalla. Se nyt on huomattu joka ikinen kevät... 

~ Anna mun olla ja unohtaa

Unien näkeminen on toisinaan ihan hemmetin hämmentävää. Näin viimeyönä unta että luulin olevani raskaana. Vähän aikaa sitä kummasteltuani tajusin, että tämähän on unta, ihan sama olenko raskaana vai en.. Ennen sitä näin jotain muunlaista unta mutta sen voi jättää ihan sikseen, kuvitelkaa mitä lystäätte...

Mitä unet kertoo meille? En tiiä, mutta oon kuullu/lukenu/jotain jostain että unet on heijastumia meidän alitajunnasta. Välillä tekis mieli lyödä miun alitajuntaa sen takia mitä se miulle aina esittää. Toisinaan kivuliaita asioita, toisinaan jotain niin ihanaa, että herätessä itkettää kun hyvä uni loppu kesken. Kai unet sitten omalta osaltaan auttaa käymään läpi joitain mieltä askarruttavia asioita? En tiiä.

Tää on taas hyvä tekosyy olla lukematta kokeeseen, kirjottaa jotain muka-fiksua settiä tänne, sen kummemmin oikeestaan ajattelematta. Ajatus toisensa perään, ihan sama liittyykö ne toisiinsa vai ei. Eilen joskus yhentoista aikaan kotiin pyöräillessäni katoin tähtiä, ja tunsin taas oloni jotenki seesteisen rauhalliseks. Tähtitaivaalla on ihan ihmeellinen lumoava vaikus, vähä samallatavalla ku auringonlaskullaki., auringonlasku on vaan lyhyempi hetki. Suosittelen jokaiselle, kokeilkaa. Menkää myöhään illalla tai jossain vaiheessa yötä ulos kattomaan tähtiä. Ettikää sieltä kuvioita. Ajatelkaa asioita. Tai nyt ku kevät ja kesä on tulossa, nii auringonlasku on (jo nyt) erittäin kaunis. Kesällä siinä on kanssa oma kauneutensa. Oikeestaan samat ohjeet siihen, ajatelkaa mitä tykkäätte ja menkää itteenne. Syvällistä.

Tässä toinen päivä ilman pädiä menossa.. Vierotusviikonloppu. Hetken mielijohteesta en halunnu kääntyä hakemaan pädiäni Sinin luota ku unohin sen sinne. Tää on aika kasvattavaa tavallaan, ku sillon ku ei oo kotona ni on tavallaan eristyksissä nettimaailmasta, miulla kun ei oo sitä nettiliittymää puhelimessakaan.. Suosittelen muillekki. Jättäkää puhelimenne/tablettinne jonnekki sellaseen paikkaan, että se ei oo teiän itsehillinnästä kiinni pystyttekö olemaan ilman sitä, vaan se on pakon sanelemaa. Jää aikaa muullekki, ja voi ihan eri tavalla keskittyy asioihin.

~ Lately I've been, I've been losing sleep, dreaming about the things that we could be

Tajusin että oon alkanu ymmärtää ihmisiä jotka ei haluu juurtuu paikalleen ja jotka hakee kokoajan jotain uutta elämäänsä. Ennen mieki olin sitä mieltä että mitä pysyvämpi, sitä parempi, mutta nyt oon ymmärtäny, että ainut asia mikä on pysyvää, on muutos. Vaihtelu virkistää, sanotaan, ja se on kyllä ihan totta. Kun paikallaan pysyminen satuttaa niin sillon pitää liikkua. 

Puoltoista viikkoo sitten oli nulikoitten konfirmaatiopäivä.. Oli ihana taas nähä niitä, silleen viikon jälkeen, mutta nyt se on sitte lopullisesti ohi! :c Toivottavasti nähään, ja varmasti nähäänki!!, vielä tulevaisuudessaki :) Ja näin sillon samalla myös muutamaa vanhaaki muksua, voih ihanaa :') ♥

***

Kiirettä pitää vielä about viikon, sit se alkaa hellittää... Pitäs kaiken maailman koulujuttuja tehä, historian esseetä, filosofian opinnäytetyötä ja sarjakuvaa, sit pitäs vähä petrata matikassa.. Inssi uusiks perjantaina, katellaan jos sen kortin onnistus saamaan sitten. Koeviikko alkaa huomenna. Vapaapäivä, miten ihanaa! :)

Ai että ku voi ulkona olla ihana ilma. Aurinko lämmittää ihanasti ja tuntuu että ei oo mitään huolia eikä murheita. Eihän miulla itseasiassa olekkaan, kun tarkemmin mietin. Tiiättekö sen tunteen, kun joskus tajuaa että tänään elämä kyllä hymyilee, ja asiat on hyvin! Aurinko saa todellaki kyllä ihmeitä aikaan. Tähän ku viittis käyä jostain kupin kahvia, nii olis ehkä täydellistä. Paitsi että mikään ei oo täydellistä. 

Esimerkiks se, että miks oppilaat ei saa valita opettajaansa? Kuitenki oppilaitten hyötyhän siinä on kyseessä, ja heidän parhaakseen se opetus on. Oppilaitten kouluttamisesta se palkka sille maksetaan, miks me ei saada niille rahoille haluamaamme vastiketta? Yhteiskunta haloo.. Kahta kuukautta vaille työkokemukseltaankin pätevä opettaja ei voi edes hakea virkaan, koska kaks_vitun_kuukautta puuttuu. Yks parhaista opettajista mitkä minua on opettanu, voin vilpittömästi sanoa. Ja ei, ei tule onnistumaan vakituiseen paikkaan hakeminen. Ikävä kyllä tulee jäämään ja sääliks käy miun opintoja jos innostus laskee tämmösen takia. Yhteiskunnan menetys. Tää muistetaan vielä. 

Noh, kyllä tää tästä. Life goes on, eikä sille mikään voi. Mikään ei oo pysyvää, paitsi muutos. Jos alkasin väkertää noita koulujuttuja nyt kuitenki, ottasin itteeni niskasta kiinni jo kerranki ajoissa. Ehkä. Tai sitten en.

~ Out of my life, out of my mind

Miks edes vaivaudun? Miusta tuntuu että tää on niiiiin nähty aikasemminkin..

I know I should get next to you
You got a look that makes me think you're cool
But it's just sexual attraction
Not something real so I'd rather keep wackin'

Why bother? it's gonna hurt me
It's gonna kill when you desert me
This happened to me twice before
It won't happen to me anymore...

Mutta kuitenki, jaksan silti toivoo. Jossain erittäin syvällä on se pieni toivon kipinä, joka (ainakaan vielä) ei oo sammunu. Miten ihmeessä jaksan? Se on erittäin hyvä kysymys mitä kysyn iteltäni sillon tällön, mutten ainakaa vielä oo saanu vastausta.

Oon ristiriidassa itteni kanssa. Kirjotan tuollasta^ mutta silti tuntuu, että on hetki hetkeltä enemmän välinpitämätön olo. Oon tajunnu että miun elämässä on muutakin, on todellakin. Ja jos ei kerran natsaa, ni miks turhaan jäädä jumittamaan? Yhtä hyvin voi mennä eteenpäin ja kokeilla jotain muuta, kasvaa ihmisenä ja viisastua muutenki. Sit jos alkaa myöhemmin kiinnostaa, ni toki voidaan sit katella uudestaan. Jos motto on carpe diem, mutta hetki ei ole nyt, niin sit pitää keksii jotain muuta.

Onneks on näitä random päiviä ja päivän piristäjiä, mitkä ei liity mitenkään miun normaaliin elämään, saa vähän irtiottoo arjesta.. :3 <3

Playlistia:
Lord Est – Sä teet
Avenged Sevenfold – Seize The Day
Stig – Niks ja naks
Metallica - Enter Sandman

~ Why do you have to go and make things so complicated?

Onko kellään muulla ikinä semmonen olo, että kun joskus tuntuu siltä, että haluais omiin murheisiinsa lohtua, ni sit siihen tulee joku ihminen, jolla on oikeesti joku pahempi ongelma, tai muutenvaan huonompi tilanne? Siinä samalla tuntee ittensä niin säälittäväks, kun tajuaa valittavansa pikkuasiasta, ja sitten vielä säälittävämmäks kun silti haluais jonkun joka piristäs ees sen pienenki murheen takia. Niin paskaa välillä tajuta olevansa niin hyvässä tilanteessa ettei oo oikeutta semmoseen ylellisyyteen kun piristäminen, ja että muut tarvitsis sitä enemmän.

Pitkästä aikaa ei oo tuntunu näin ikävältä. Onneks on kuitenki ees muutama ihminen joka pystyy piristämään ihan tietämättäänki. Tää vaan on hämmentävää. En halua. Miks miulle aina käy näin..? Pitää vaan kattoo, aika näyttää mitä tuleman pitää. Haluisin uskoo että tää on kohtalo, ei kai tätä muuten olis tapahtunu.. Mut eihän sitä voi tietää. On se nähty ennenki että se mikä on näyttäny liian hyvältä ollakseen totta, ei olekaan ollu totta. Paitsi että tää ei oo kyllä ollu liian hyvää. Hemmetinmoista sattumaa vaan. Ehkä se ei oo ollu sattumaa. Joo nyt menee taas liian sekavaks. Pointtini on tämä:

~ There's nothing here in the world that can replace you

Tiiättekö, kun joskus on semmonen päivä, että mikään ei oikein onnistu? Tänään vähän tuntu olevan semmonen, ainaki osittain, tai sit se oli vaan kompensaatiota; ei saa olla liikaa hyvää ilman huonoo.

Ensimmäisenä aamulla, vähän niinkun nukuin herätyksen ohi. Herätyshän oli vartin yli kuus, päädyin nousemaan sängystä varttia vaille seittemen ku iskä tuli hätistelemään että pitäs kohta olla menossa jo. Kotoa lähettiin sit jotain kaheksaa vaille seittemen.. Kerkesin kuitenki linkkaan ihan hyvin. Oli vaan aika äkkilähtö.

No sitte koulussa eka tunti liikuntaa, käytiin sitte Heinosen leipomossa kahvilla Minnan kanssa, mikä osaltaan nosti päivän fiilistä. Liikkatunnin jälkeen ruotsi, kierrettiin Junnen kanssa vähä ympyrää ku luokka oli vähä kadoksissa. No, löyty seki sit lopulta. Ruotsin jälkeen matikkaa, missä tajusin että aamun kiireessä olin unohtanu laskimen laturiin. Eihän siitä laskemisesta hirveesti sit mitään tullu, mutta onneks Iriksen kanssa sit sen laskimella laskettiin. :D Matikan jälkeen ruokailu, ruokavälkällä käytiin poikien kanssa mäkkärissä, mikä taas oli plussaa päivälle.

Noh, eihän tässä sit ollukkaa vielä tarpeeks kommellusta. Miulla piti olla ajotunti kahelta. Huom. PITI olla. Innokkaana historian opiskelijana (...) katon sit kelloa yhessä vaiheessa. Kymmene yli kaks, kohta pääsee kotiin. EIKUN MITÄ. KYMMENEN YLI?!? Juu eihän miun pitänykkää olla auto-opistolla kymmene minuuttia sitten... No, eikun soittamaan opistolle että huomasin kellon olevan liian paljo vähä liian myöhään. Onneks ajo-opettaja ymmärs ja sano että katellaan seuraavalla tunnilla lisää niitä ajoja sit.. xd voi helvetin perkele oikeesti. Aattelin sit että fuck this shit ja lähin keskustaan kahville. Pitää vaan toivoo että tästä päivästä selvittäs näillä, ei tähän tarviis enää mitää häsläystä lisää. Toisilla tää päivä olis perjantai 13., mut miulla ilmeisesti sit maanantai 17. .. huh huh. ._.

Dead by Aprilin uusin albumi Let the world know.. ♥_♥ eargasm. kylläkiitos!

~ Mä oon sopivasti onnellinen

Taas saatan tulla vähän jälessä, mutta tein tuossa viikonloppuna biisilöydön. Biisi, jota oon tässä nyt parisen päivää kuunnellu hyvinki paljon Robinin uusimman biisin ohella. Elias Kaskinen & Päivän sankarit - Sano se mulle. Tuossa biisissä on oikeesti ideaa. Ja tuossa on jotain joka jäi miulle mieleen. "Mä pelkään kysyy koska tiedän kuinka vaikeeta on löytää se, joka tuntuu oikeelta." Tuon yksittäisen, kontekstistaan irrallisen lauseen takia tuo kappale jäi miulle mieleen kun ekan kerran kiinnitin huomioo sen sanoihin. Kuunneltuani ajatuksen kanssa pari kertaa tajusin että kappale on muutenki ihan sairaan hyvä. Pitää vaan koittaa olla kuluttamatta sitä puhki heti.. No, onhan miulla kans Robinin "Onnellinen".. :)

Epämääräsen ajatuslinkin (jonka jätän pimentoon, sori) kautta päästään taas kohtaloon. En muista millon oon viimeks kirjottanu omasta kohtaloon uskomisestani, vai oonko kirjottanu ollenkaan, mutta helpotetaan kaikkia laiskoja. 

Rupesin miettimään, että ehkä oikeesti kaikki mitä tapahtuu, on tarkotettu tapahtuvaks. Ei välttämättä niinkää että jokaisella pikkujutullaki on joku elämää mullistava tarkotus, mutta esimerkiks joku ihminen, joka kohtalaisen yllättäen, ihan puskista, tulee siun elämään.. Varsinki jos vähän vaikuttaa, että se henkilö on tullu siun elämään tai vähintäänki ajatuksiin ihan jäädäkseen, niin ehkä sen on tarkotettu osaks siun elämää. Tää nyt kuulostaa ihan tyhmältä, mutta toivottavasti ymmärrätte mitä tarkotan. Varmasti meiän jokaisen elämässä on semmosiaki ihmisiä, jotka on semmosia 'tuttuja', ei niin tärkeitä ku jotkut toiset, niin en tiiä voiko näin ees sanoa, mutta niitä ei välttämättä oo tarkotettu osaks meiän elämää. Ainakaan vielä, mistäs sitä tietää, jos joku päivä meidän kohtaloitten polut vaikka kohtaiskin.. 

Joo jätetäämpä tuo pintaliito nyt pois. Tässä nyt on kyse ihan yhestä ja tietystä ihmisestä. Ihminen joka tuli miun elämään aivan yhtäkkiä, vaikka siitä on nyt jo jonki aikaa. Ehkä meidän oli tarkotuski kohdata. Omalta kohaltani voin sanoo, että tällä ihmisellä on ollu ihan järkyttävän suuri merkitys miun henkiselle kasvamiselle ja aikuistumiselle. Oon oppinu ajattelemaan asioita realistisemmin. Oon kasvanu edes vähän pois semmosesta naiivista hyväuskosesta ajattelutavasta. Ja vielä paljon paljon paljon muuta. Kadotin taas ajatuksen kun rupesin miettimään mutta ei kait se niin vaarallista oo. Se vaan piti vielä sanoo, että kun tuut joskus lukemaan tätä, ja tunnistat ittes tästä, niin kiitos. Hoen sitä välillä aika usein, mutta oon vaan niin onnellinen kun oot olemassa. Oot parasta mitä miulle on tapahtunu aikoihin. 

Enempää en uskalla sanoo ainakaan vielä. 

Tuosta äskeisestä ajatuskatkoksesta, löysin itteni ajattelemassa toista ihmistä jolla oli muutaman kuukauden hyvinki merkittävä rooli miun elämässä, myös hänelle erittäin isot kiitokset vielä kaikesta, en tuu ikinä unohtamaan ja muistelen hyvällä. Toivon että näin on toisinki päin, vaikka olis paljonki syitä miks ei tarviis olla.. Nojoo mutta joo. 

Väsyneenä taas syntyy ihmeellistä settiä. Älkää tuomitko kovin pahasti. 

~ Feelings up so high, what can I do?

Kuukaus sit kirjotin viimeks ja kun ajattelee nii siitä tuntuu kuluneen aikaa monta ikuisuutta..

Pikanen läpi käynti mitä on tapahtunu jouluaaton jälkeen. Oli uusvuos, oltiin Joensuuhoodseilla partypartyymassa. Olipahan kiva reissu, jäi hyviä kasa hyviä muistoja ja insidejuttuja. Puolukoita. Ja menetin tupakkaneitsyyteni uutena vuonna.. se ei ehkä oo hyvä asia, mutta tulipahan tehtyä :P 

Sit tammikuun alussa kävi semmonen homma, että tuli ero.. Ei siitä hirveemmin sanomista, muutaku että erottiin iha hyvissä väleissä kuitenki.. Tajusin vaan että meiän juttu alko ihan liian nopeesti, että sillä ei olis ehkä hirveesti tulevaisuutta. Mutta kyllä se siitä.

Alotin autokoulun Sinin kanssa. Nyt on enää viis teoriatuntia jälellä, ja tiistaina on eka ajotunti. Kyllähän se vähä kuumottelee ;) Mutta siitähän se sit lähtee.

Kaverit on alkanu täytellä 18. Viime perjantaina oli Leevin synttärit, vaikka torstaina se vasta täytti. Sieltäki jäi hyviä muistoja, mutta paljon isompi kasa kun uudelta vuodelta, ko. henkilöt tietää kyllä itekkin asian varsin hyvin. :)

Nyt sitte eilen vähä vieteltiin Lauran synttäreitä, jotka on oikeesti tänään. Oli kiva nähä vanhoja tuttuja ja vähä uudempiaki. Miun osalta ilta loppu aika ajoissa, mutta sillä ei niin väliä ole. :)

Tuossapa tiiviisti se mitä tähän mennessä on tapahtunu joulun jälkeen. Mitä tuosta voi sit päätellä? Sen että tää vuos tulee olemaan aika täynnä biletystä, ku on synttäreitä synttäreiden perään. Kaheksan päivää seuraaviin. Sit neljä päivää siitä (tai partyihin vissiin vähä enemmän?), sit onki jo wanhojentanssit ja wanhojenmatka sen jälkeen... Sen jälkeen katellaan sit taas lähempänä. 

Tää päivä on menny lähinnä kuvia katellessa, ku etin Lauran synttäri-kuvakollaasiin kuvia. Se on vaan tosi jännä, miten joillain kuvilla on niin paljon vaikutusta, kun niihin liittyy niin hyviä muistoja, että ne saa oikeesti hymyilemään ja melkeen nauramaanki. Kuvat on sellasia että niitä katellessa voi tavallaan elää uudestaan ne tietyt tilanteet. Sen takii pitäs opetella ottamaan kamera mukaan joka paikkaan ja räpsii ees jonkunlaisia kuvia. Ei jää muistot unholaan. Muistot ja ihmiset. Kun kattelen noita kuvia, miusta melkeen tuntuu siltä, että voin palata siihen hetkeen, siihen miten asiat sillon oli. Millasissa väleissä olin ihmisten kanssa. Monet näistä on muuttunu, itseasiassa kaikki, suuntaan tai toiseen. Sinänsä harmittaa, mutta aika kultaa muistot. Ja loppujen lopuks kaikkihan me ollaan samoja ihmisiä mitä joskus aikasemmin, mutta ei vaan ehkä olla tekemisissä niin paljoo keskenään, ite kukakin lähteny enemmän tai vähemmän omille poluilleen. Silti uskon, että kaikki nää ihmiset on edelleen ihan hemmetin hienoja ihmisiä, enkä unoha näitä ikinä. En ikinä.♥ 

Laitan tähän nyt muutamia kuvia tuolta arkistojen kätköistä, pyydän anteeks jos ette pidä naamavärkkinne asennosta kyseisissä otoksissa, mutta ajatelkaa se sit vaikka niin että vaikka naamanne olis minkälaisella norsunvitulla, ni uskosin että hauskaa oli sillon kuitenki :3

Joo. Tuossapa muutama kuva menneiltä vuosilta, ei missään erityisessä järjestyksessä. Olisin voinu laittaa vielä kaksymmentä kuvaa lisää, mutta riittäköön nuo tältä erää. Ootte ihania mussukat, tietäkää se ♥!