Jos itelläs on paha mieli, ja pahasta olostas puhumalla yrität päästä siitä eroon. Ihan vaan vinkkinä: Älä puhu liian positiiviselle ihmiselle. Ihmiselle, jolla menee liian hyvin. Et saa siitä kun vaan pahan mielen itelles, kun tajuat että toinen ei vaan voi tällä hetkellä käsittää miten paskalta siusta tuntuu.
Mikä avuks jos ei vaan enää jaksa? Ei jaksa enää kertoo samoja asioita uudestaan, vaikka haluais silti puhua niistä. Ei vaan jaksa ajatella, koska ajatukset on niin ristiriitasia; siltikään ei pysty olemaan ajattelematta. Ei vaan enää jaksa kuunnella niitä myötätuntosia (lue: sääliviä) sanoja ja lauseita. Jos vaan haluis kääntää puukkoo haavassa, ihan sama miten paljon se sattuu. Kunhan se kääntäjä on se, joka on haavan aiheuttanu. Ilmeisesti oon riippuvainen. Vittu.
Pystyn taas kerran toteemaan sen, että tieto tosiaankin lisää tuskaa. Ei pitäs kysyä asioista, jos ei oo varma että haluaa ihan varmasti kuulla vastauksen.. Mutta toisaalta, jos sille rehelliselle ja avoimelle linjalle on lähetty, ni kyllä siitä sillon pitää ottaa kaikki irti, ihan sama miten paljon sitä suolaa työnnetään haavoihin. Taipumus jonki sorttiseen masokismiin tietysti edesauttaa tuota päätöstä, ei tästä voi syyttää muita kun itteään.
Se tunne. Se tunne kun tuntuu että kaikki menee vaan päin helvettiä. Tai no, ei nyt kaikki, ei oikeesti. Tuntuu vaan että menee. Tuntuu että on paha olla. Ja se kun valittaa pahasta olostaan jollekkin, tekee olosta vielä pahemman. Säälittävän. Mikä oikeus miulla muka ois ruikuttaa ja kerjätä huomiota? Ei kukaan tykkää itsekkäistä, itsekeskeisistä ihmisistä. Pitäis vaan olla hiljaa omien ongelmiensa kanssa. Ja oottaa siihen asti kun joku tulee kysymään onko kaikki hyvin.
Sitten, kun joku joskus erehtyy kysymään että onko kaikki ookoo... No, mieli tekis sanoa että ei oo. Siitä seuraa loputon kysymysten tulva, mikä on, onko jotain tapahtunu, onko x sanonu/tehny jotain.... Ei mitään edellä mainituista. Kun ei vaan osaa vastata. On vaan paha olla. Yksinäisyys..? No ei tavallaan sitäkään, ei sen enempää kun yleensäkään. Ei siitäkään pitäs siis olla mitään syytä ruikuttaa. Väsyttää? Ei sekään oo mikään syy tällaseen. No mikä on? Helpoin vastaus, jolla samalla tekee omalle ololleen vaan hallaa; Ei mikään.
Kieltämättä joskus tuntuu, että kaikki on turhaa
Kaikki laulut rakkaudesta, pelkkää itsemurhaa
Ystävät onneliset, kysymyksin piinaa
No minä auon ranteitani ja huoliani saan hukuttaa
Anna mun olla edes hetken surullinen Anna mun olla hetken ihminen Anna mun lyödä päätä seinään, päätä seinään Anna mun löytää tieni elämään
Tulevaisuuttansa ei voi kukaan ennustaa Siispä täytyy varautua kaikkein pahimpaan Työttömyys, viina, kirves ja perhe Synkältä näyttää, vaan tervetuloa todellisuuteen
Anna mun olla edes hetken surullinen Anna mun olla hetken ihminen Anna mun lyödä päätä seinään, päätä seinään Anna mun löytää tieni elämään
Anna mun olla edes hetken surullinen Anna mun olla hetken ihminen Anna mun lyödä päätä seinään, päätä seinään Anna mun löytää tieni elämään
~NMB - Päätä seinään
Reilu kuukaus menny. Vähintään vajaa toinen jälellä. Kyllä tää tästä.
Tässä viimeaikoina on kulunu jonki aikaa sillä tavalla, että tuntuu etten oo kerenny edes hengittää, kun oon kokoajan ollu menossa. Se ei oo huono asia, ei ollenkaan, koska oon saanu viettää aikaa aivan mahtavien ihmisten kanssa! Mutta nyt kuitenki pitkästä aikaa on sellanen päivä, että on ollu aikaa olla myös paikallaan. Ihan mukavaa vaihtelua, saa olla ihan vaan omissa ajatuksissaan, laittaa niitä vähä järjestykseen. Aika on jännä asia. Rupesin nimittäin miettimään. Kaikki tekeminen on vaan ajan tappamista. Jännä ajatella, että koko elämä on vaan selviytymistä ja eteenpäin tarpomista. Kaikki mitä myö tehhään. Koneella facebookissa istuminen, töissä oleminen, shoppailu, kavereitten kanssa biitsillä chillaaminen.. Nää on kaikki vaan keinoja tappaa tätä aikaa mitä meillä on. Välillä sitten taas tuntuu että meillä on kauhee kiire joka paikkaan. Miten se on ees mahollista? Ajan kulumisnopeus on kuitenki vakio, ei se kulu sen nopeemmin tehtäspä jotain, tai oltas tekemättä. Eikä ne työt mihinkään häviä vaikka niitä ei ehtis tehä jonain tiettynä päivänä; tulee vielä seuraava päivä. Ja vielä seuraava. Jos siis ei ajatella sillätavalla että "tämäkin päivä voi olla viimeinen". Mutta nii. Ei se aika mihinkään lopu. Kiire on vaan asioitten kasautumista, kuvitelmaa. Ei tässä valmiissa maailmassa oikeesti oo kiire mihinkään. Vaikka toisin tulee ajateltuu sillon kun töissä pitäs olla viiden minuutin päästä, ja on vasta noussu sängystä...
Ei tässä muuta. Elämä on täynnä valintoja, ja tällä hetkellä tuntuu vielä että kerranki miussa oli tarpeeks rohkeutta tehä se oikee valinta. En sit tiedä että uskottelenko sitä vaan itelleni vai pitääkö se paikkansa.. Mutta ehkä oon liian sokee miettimään omia asioitani täysin neutraalisti. Valintoja, valintoja. Mie sain tehtyä omani.
Se on täällä taas. Kesäloma. Ei sitä kyllä vielä tajua, ei varmaan vielä muutamaan päivään. Ehkä sitten pikkuhiljaa, kun alkaa olla normaalia valvoo aamuneljään ja herätä aikasintaan kaheltatoista. On taas ensimmäinen kesä useempaan vuoteen, kun ei oo mitään varsinaista kesätyötä. Onhan tässä tällasta pientä, maalaamista, isostelua ja vapaaehtoshommia rokissa, mutta ei näitä oikeen voi töiks sanoo, kun kaikki nuo tekisin (tai vähintäänki joutusin tekemään) vaikken sais palkkaa ollenkaan.
Pää lyö tyhjää. Aivot ilmeisesti on ainaki tajunnu tän kesäloman tulleen. Hitto että tässä viimesen viikon aikana on tapahtunu paljon. Mökkibileet, ykkösten kevätjuhla, koulun loppuminen, yhet ylppärit, kaupungilla rellestämistä (sisältää alkoholia, pusun, aamuyöllä lenkkeilyä, ostoskärryn, varastetun polkupyörän ja nukkumista puol neljään iltapäivällä)... Miten tässä on kerenny ees tapahtua näin paljon? On ollu muutama vauhtipaiva kyllä. Ja nyt kaiken lisäks vielä luonnon ihmeitä, lammasvauvoja.. :3
Ei tässä nyt hirveesti irtoo mitään filosofista tai vähemmänkään filosofista tekstiä..
Vapun iltana oli sellanen olo, että voisin tupakoida ja polttaa kynttilää, kuunnella angstista musiikkia istuen ulkona kuistilla ja valittaa kaikille ketkä jaksaa sattumalta kuunnella. Suunnitelma kaatu kuitenki siihen, että tykkäsin liikaa olla sisällä viltin alla. Ainuut asiat mitä sit toteutin, oli tuo angstimusiikin kuunteleminen ja muille kitiseminen. Yön jälkeen taas oli hyvä ajatella että ei jumaliste miten lapsellinen voikaan ihminen olla. Isot tunteet saa meidät haavoittuvaisiks, mutta ei se maailma siihen kaadu. Yritän kuitenki nyt pystyä ajattelemaan, että parempi näin, tärkeä ihminen josta en halua luopua.. Mie kestän kyllä. Ei se tuu siitä olemaan kiinni, ajan kanssa pytyn kyllä kuolettamaan turhat tunteet; oon alottanu sen prosessin jo ja oon hyvällä mallilla. Humala ja sitä seuraava päivä vaan on erittäin petollisia.
Ihana miten ihmisiin voi kasvaa kiinni! Tai toisaalta ei, koska sit jos ei pystykkää näkemään tai muuta.. Mutta ehkä sitä sit osaa arvostaa, kun joskus näkee porukalla. Ihan ihmeellistä miten tavallaan niin lyhyessä ajassa ollaan tiivistytty porukkana ihan oikeesti sellaseks porukaks jolla on omat insidejutut ja tälleensä.. Ihanat liimat <3 Niinku tuossa R1Qn kanssa jutusteltiinki, ni ei varmaan voitas enää elää ilman toisiamme, ihme symbioosieläjiä... :D
Oon huomannu, että tää on ihan helvetin kummallista, kun samaan aikaan ku joku asia menee ihan liikaa päin persettä, nii sitten tapahtuu samalla jotain odottamattoman hyvääki. Huono asia liittyen tuohon tän blogin ensimmäiseen kappaleeseen, hyvä puolestaan sitte 'odottamaton' uus tuttavuus, joka ei ees ole uus, mikä jo itessään on erittäin kieroa... Pitää vaan toivoo että tällä kertaa osaan olla viisaampi ku viimeks samanlaisen tilanteen satuttua. Mutta niin siis, oottamaton uus vanha tuttavuus. Pelokkaalla innolla ootellessa ens torstaita. :D
Toinenki ei niin odottamaton mutta tavallaan uudempi tuttavuus kuvioissa. Tai en nyt tiiä siitä odottamattomastakaa, lähinnä vaan sellasta random lähentymistä ja random päähänpistoja havaittavissa ite kenenki puolelta. En pistä pahakseni. Vaikka kieltämättä jäi häiritsemään erään hyvän ystävän kommentti "pukkaa uutta ihastuksenpoikasta, mut suunta on jo paljon parempi"... En minä oo ihastunu, en vielä. Kiinnostunu ehkä, mutta se on eriasia. Tästä päästään taas siihen miten voisin luennoida tällasten tuntemusten eri asteista; kiinnostuminen, ihastuminen, tykkääminen, etc.. Mutta ehkä ei.
Mutta joo. Kyllä tää tästä. Aurinko alkaa paistaa risukasaanki, kesä on tuloillaan ! :)
Can't seem to hold you like I want to So I can feel it in my arms Nobody's gonna come and save you We pulled too many false alarms Can't seem to hold you like I want to So I can feel it in my arms Nobody's gonna come and save you We pulled too many false alarms...
Onko kellekään ikinä tullu tunnetta, kun kattoo peiliin, että ei näytä yhtään iteltään? Enkä tarkota tässä semmosta leffamaista 'minut-on-meikattu-kauniiksi-en-näytä-itseltäni', vaan siis ihan vaan kun kattoo peiliin, ihan normaalisti. Yhtäkkiä tulee olo, että oonko muka aina näyttäny tältä, ei voi olla mahollista, en näytä iteltäni, jotain on muuttunu. Vaikka mikään oikeesti ei ole. Koin tämmösen tilanteen tuossa äsken, ja se oli aika hämmentävää. Muutenki silleen alitajuntaisesti on jo päivän-pari ollu vähä semmonen epäilys että onko tää oikeesti miun elämää. Jotenki hirmu irrallinen olo, kun alkaa epäillä olemassaolonsa kivijalkaa, ei tunne olevansa omassa elämässään ja näyttääki jo joltakulta muulta. Vaikka - kuten jo sanottu - mikään ei oo oikeestaan merkittävästi muuttunu. Onko tää sitä jotain kummallisuutta mitä jotkut kutsuu kasvamiseks, vai oonko vaan tulossa hulluks?
Kävin tuossa äsken ulkona kuvailemassa. Siellä on oikeesti tosi kiva ilma! Muuten vois mennä pidemmäksin aikaa ottamaan vaikka aurinkoo, mutta tuuli on loppujen lopuks aika kylmä vielä, ei ihan tarkene.. Ei tää kyllä oo ensimmäinen tällanen pääsiäinen, muistan ottaneeni aurinkoa joskus pari vuotta sitten pääsiäisenä.. Haaveilin asioista mitä en uskaltanu tehdä. Nyt jälkeenpäin ajateltuna niitten haaveiden kohalla parempi vaan etten tehny mitään, ja vaan haaveilin.. Asiat vois olla paljon huonommin.
Tästä nyt tulee tammönen muistelma, mutta olkoon, onhan pääsiäinen vaan kerran vuodessa. Viime vuonna pääsiäinen meni kyllä vähän muissa merkeissa, nimittäin istuin varmaan kokoajan facessa. IHAN kokoajan. Sattu olemaan semituore juttukaveri, jonka kanssa sitä juttua kyllä riitti. Vuodessa viisastuu jonki verran. Oon kiittäny henkilöö siitä jo varmaan moneen kertaan.. Ai että, kyllä vuoteen mahtuu todellakin paljon. Tutustuminen, ihastuminen, putoominen takas maanpinnalle, pettyminen, leikkimisen kohteena olemisen tunne, kiinnostuminen uudestaan, tykkääminen, tunteiden kieltäminen, hälläväliä-asennoituminen, ystävyys, himo, being in love (edelleen vierastan suomenkielisen version käyttämistä..), pettyminen taas.. ja varmasti vielä muutama vaihe mitä oon vaan unohtanu mainita. Quite woman-ish, vaikka ite sanonki. Joko pääsen pois tuosta kierteestä, mene ja tiedä. Jää nähtäväks. Tai no, kyllähän mie sen vastauksen tiedän, mutta se ei ole miusta itestäni kiinni.
Kummallista, että tätä vuotta on kulunu vasta vajaat neljä kuukautta, ja silti tässä on tapahtunu jo aivan valtavasti. Okei, onhan se aika paljo, jos sen ajattelee niin päin että melkeen kolmannesvuosi.. Mutta kuitenki. Oon saanu tutustuu aivan törkeen hienoihin ihmisiin, oon saanu iloita paljon ja oon joutunu pettymään monesti. Oon mielestäni kasvanu henkisesti taas paljonki, en sit tiiä näkyykö se miten selkeesti. Jotenki jännä ku rupee silleen 'ulkopuolisen silmin' ajattelemaan, että täysin 18. Se vastuun määrä mikä tuli lisää, ihan huomaamatta. Ja sain ajokortin. Vastuu. Käyttäytyminen liikenteessä, ja sen tajuaminen, miten vähästä se oikeasti voi olla kiinni että joltakulta lähtee henki. Mitä helvettiä, ei näitä asioita saa ruveta ajattelemaan. Neljä kuukautta sitte olin vielä oikeesti lapsi. Naiivi, nuori naisen alku. Ei siinä, en koe vieläkää olevani mitenkään aikuinen, mutta viisaampi. Kypsempi? Jotenki avartuneempi. Kummallista, miten toisaalta niin lyhyt aika voi muuttaa ihmistä sisältä näin paljo.
Voihan seki tietysti olla mahollista, että oon oikeesti tulossa hulluks, ja tää kaikki on vaan miun omaa päänsisäistä kuvitelmaa. Tai sit kevät pehmittää miun päätä ihan urakalla. Se nyt on huomattu joka ikinen kevät...
Unien näkeminen on toisinaan ihan hemmetin hämmentävää. Näin viimeyönä unta että luulin olevani raskaana. Vähän aikaa sitä kummasteltuani tajusin, että tämähän on unta, ihan sama olenko raskaana vai en.. Ennen sitä näin jotain muunlaista unta mutta sen voi jättää ihan sikseen, kuvitelkaa mitä lystäätte...
Mitä unet kertoo meille? En tiiä, mutta oon kuullu/lukenu/jotain jostain että unet on heijastumia meidän alitajunnasta. Välillä tekis mieli lyödä miun alitajuntaa sen takia mitä se miulle aina esittää. Toisinaan kivuliaita asioita, toisinaan jotain niin ihanaa, että herätessä itkettää kun hyvä uni loppu kesken. Kai unet sitten omalta osaltaan auttaa käymään läpi joitain mieltä askarruttavia asioita? En tiiä.
Tää on taas hyvä tekosyy olla lukematta kokeeseen, kirjottaa jotain muka-fiksua settiä tänne, sen kummemmin oikeestaan ajattelematta. Ajatus toisensa perään, ihan sama liittyykö ne toisiinsa vai ei. Eilen joskus yhentoista aikaan kotiin pyöräillessäni katoin tähtiä, ja tunsin taas oloni jotenki seesteisen rauhalliseks. Tähtitaivaalla on ihan ihmeellinen lumoava vaikus, vähä samallatavalla ku auringonlaskullaki., auringonlasku on vaan lyhyempi hetki. Suosittelen jokaiselle, kokeilkaa. Menkää myöhään illalla tai jossain vaiheessa yötä ulos kattomaan tähtiä. Ettikää sieltä kuvioita. Ajatelkaa asioita. Tai nyt ku kevät ja kesä on tulossa, nii auringonlasku on (jo nyt) erittäin kaunis. Kesällä siinä on kanssa oma kauneutensa. Oikeestaan samat ohjeet siihen, ajatelkaa mitä tykkäätte ja menkää itteenne. Syvällistä.
Tässä toinen päivä ilman pädiä menossa.. Vierotusviikonloppu. Hetken mielijohteesta en halunnu kääntyä hakemaan pädiäni Sinin luota ku unohin sen sinne. Tää on aika kasvattavaa tavallaan, ku sillon ku ei oo kotona ni on tavallaan eristyksissä nettimaailmasta, miulla kun ei oo sitä nettiliittymää puhelimessakaan.. Suosittelen muillekki. Jättäkää puhelimenne/tablettinne jonnekki sellaseen paikkaan, että se ei oo teiän itsehillinnästä kiinni pystyttekö olemaan ilman sitä, vaan se on pakon sanelemaa. Jää aikaa muullekki, ja voi ihan eri tavalla keskittyy asioihin.
Tajusin että oon alkanu ymmärtää ihmisiä jotka ei haluu juurtuu paikalleen ja jotka hakee kokoajan jotain uutta elämäänsä. Ennen mieki olin sitä mieltä että mitä pysyvämpi, sitä parempi, mutta nyt oon ymmärtäny, että ainut asia mikä on pysyvää, on muutos. Vaihtelu virkistää, sanotaan, ja se on kyllä ihan totta. Kun paikallaan pysyminen satuttaa niin sillon pitää liikkua.
Puoltoista viikkoo sitten oli nulikoitten konfirmaatiopäivä.. Oli ihana taas nähä niitä, silleen viikon jälkeen, mutta nyt se on sitte lopullisesti ohi! :c Toivottavasti nähään, ja varmasti nähäänki!!, vielä tulevaisuudessaki :) Ja näin sillon samalla myös muutamaa vanhaaki muksua, voih ihanaa :') ♥
***
Kiirettä pitää vielä about viikon, sit se alkaa hellittää... Pitäs kaiken maailman koulujuttuja tehä, historian esseetä, filosofian opinnäytetyötä ja sarjakuvaa, sit pitäs vähä petrata matikassa.. Inssi uusiks perjantaina, katellaan jos sen kortin onnistus saamaan sitten. Koeviikko alkaa huomenna. Vapaapäivä, miten ihanaa! :)
Ai että ku voi ulkona olla ihana ilma. Aurinko lämmittää ihanasti ja tuntuu että ei oo mitään huolia eikä murheita. Eihän miulla itseasiassa olekkaan, kun tarkemmin mietin. Tiiättekö sen tunteen, kun joskus tajuaa että tänään elämä kyllä hymyilee, ja asiat on hyvin! Aurinko saa todellaki kyllä ihmeitä aikaan. Tähän ku viittis käyä jostain kupin kahvia, nii olis ehkä täydellistä. Paitsi että mikään ei oo täydellistä.
Esimerkiks se, että miks oppilaat ei saa valita opettajaansa? Kuitenki oppilaitten hyötyhän siinä on kyseessä, ja heidän parhaakseen se opetus on. Oppilaitten kouluttamisesta se palkka sille maksetaan, miks me ei saada niille rahoille haluamaamme vastiketta? Yhteiskunta haloo.. Kahta kuukautta vaille työkokemukseltaankin pätevä opettaja ei voi edes hakea virkaan, koska kaks_vitun_kuukautta puuttuu. Yks parhaista opettajista mitkä minua on opettanu, voin vilpittömästi sanoa. Ja ei, ei tule onnistumaan vakituiseen paikkaan hakeminen. Ikävä kyllä tulee jäämään ja sääliks käy miun opintoja jos innostus laskee tämmösen takia. Yhteiskunnan menetys. Tää muistetaan vielä.
Noh, kyllä tää tästä. Life goes on, eikä sille mikään voi. Mikään ei oo pysyvää, paitsi muutos. Jos alkasin väkertää noita koulujuttuja nyt kuitenki, ottasin itteeni niskasta kiinni jo kerranki ajoissa. Ehkä. Tai sitten en.
Miks edes vaivaudun? Miusta tuntuu että tää on niiiiin nähty aikasemminkin..
I know I should get next to you You got a look that makes me think you're cool But it's just sexual attraction Not something real so I'd rather keep wackin'
Why bother? it's gonna hurt me It's gonna kill when you desert me This happened to me twice before It won't happen to me anymore... Mutta kuitenki, jaksan silti toivoo. Jossain erittäin syvällä on se pieni toivon kipinä, joka (ainakaan vielä) ei oo sammunu. Miten ihmeessä jaksan? Se on erittäin hyvä kysymys mitä kysyn iteltäni sillon tällön, mutten ainakaa vielä oo saanu vastausta.
Oon ristiriidassa itteni kanssa. Kirjotan tuollasta^ mutta silti tuntuu, että on hetki hetkeltä enemmän välinpitämätön olo. Oon tajunnu että miun elämässä on muutakin, on todellakin. Ja jos ei kerran natsaa, ni miks turhaan jäädä jumittamaan? Yhtä hyvin voi mennä eteenpäin ja kokeilla jotain muuta, kasvaa ihmisenä ja viisastua muutenki. Sit jos alkaa myöhemmin kiinnostaa, ni toki voidaan sit katella uudestaan. Jos motto on carpe diem, mutta hetki ei ole nyt, niin sit pitää keksii jotain muuta.
Onneks on näitä random päiviä ja päivän piristäjiä, mitkä ei liity mitenkään miun normaaliin elämään, saa vähän irtiottoo arjesta.. :3 <3
Onko kellään muulla ikinä semmonen olo, että kun joskus tuntuu siltä, että haluais omiin murheisiinsa lohtua, ni sit siihen tulee joku ihminen, jolla on oikeesti joku pahempi ongelma, tai muutenvaan huonompi tilanne? Siinä samalla tuntee ittensä niin säälittäväks, kun tajuaa valittavansa pikkuasiasta, ja sitten vielä säälittävämmäks kun silti haluais jonkun joka piristäs ees sen pienenki murheen takia. Niin paskaa välillä tajuta olevansa niin hyvässä tilanteessa ettei oo oikeutta semmoseen ylellisyyteen kun piristäminen, ja että muut tarvitsis sitä enemmän.
Pitkästä aikaa ei oo tuntunu näin ikävältä. Onneks on kuitenki ees muutama ihminen joka pystyy piristämään ihan tietämättäänki. Tää vaan on hämmentävää. En halua. Miks miulle aina käy näin..? Pitää vaan kattoo, aika näyttää mitä tuleman pitää. Haluisin uskoo että tää on kohtalo, ei kai tätä muuten olis tapahtunu.. Mut eihän sitä voi tietää. On se nähty ennenki että se mikä on näyttäny liian hyvältä ollakseen totta, ei olekaan ollu totta. Paitsi että tää ei oo kyllä ollu liian hyvää. Hemmetinmoista sattumaa vaan. Ehkä se ei oo ollu sattumaa. Joo nyt menee taas liian sekavaks. Pointtini on tämä:
Tiiättekö, kun joskus on semmonen päivä, että mikään ei oikein onnistu? Tänään vähän tuntu olevan semmonen, ainaki osittain, tai sit se oli vaan kompensaatiota; ei saa olla liikaa hyvää ilman huonoo.
Ensimmäisenä aamulla, vähän niinkun nukuin herätyksen ohi. Herätyshän oli vartin yli kuus, päädyin nousemaan sängystä varttia vaille seittemen ku iskä tuli hätistelemään että pitäs kohta olla menossa jo. Kotoa lähettiin sit jotain kaheksaa vaille seittemen.. Kerkesin kuitenki linkkaan ihan hyvin. Oli vaan aika äkkilähtö.
No sitte koulussa eka tunti liikuntaa, käytiin sitte Heinosen leipomossa kahvilla Minnan kanssa, mikä osaltaan nosti päivän fiilistä. Liikkatunnin jälkeen ruotsi, kierrettiin Junnen kanssa vähä ympyrää ku luokka oli vähä kadoksissa. No, löyty seki sit lopulta. Ruotsin jälkeen matikkaa, missä tajusin että aamun kiireessä olin unohtanu laskimen laturiin. Eihän siitä laskemisesta hirveesti sit mitään tullu, mutta onneks Iriksen kanssa sit sen laskimella laskettiin. :D Matikan jälkeen ruokailu, ruokavälkällä käytiin poikien kanssa mäkkärissä, mikä taas oli plussaa päivälle.
Noh, eihän tässä sit ollukkaa vielä tarpeeks kommellusta. Miulla piti olla ajotunti kahelta. Huom. PITI olla. Innokkaana historian opiskelijana (...) katon sit kelloa yhessä vaiheessa. Kymmene yli kaks, kohta pääsee kotiin. EIKUN MITÄ. KYMMENEN YLI?!? Juu eihän miun pitänykkää olla auto-opistolla kymmene minuuttia sitten... No, eikun soittamaan opistolle että huomasin kellon olevan liian paljo vähä liian myöhään. Onneks ajo-opettaja ymmärs ja sano että katellaan seuraavalla tunnilla lisää niitä ajoja sit.. xd voi helvetin perkele oikeesti. Aattelin sit että fuck this shit ja lähin keskustaan kahville. Pitää vaan toivoo että tästä päivästä selvittäs näillä, ei tähän tarviis enää mitää häsläystä lisää. Toisilla tää päivä olis perjantai 13., mut miulla ilmeisesti sit maanantai 17. .. huh huh. ._.
Dead by Aprilin uusin albumi Let the world know.. ♥_♥ eargasm. kylläkiitos!
Taas saatan tulla vähän jälessä, mutta tein tuossa viikonloppuna biisilöydön. Biisi, jota oon tässä nyt parisen päivää kuunnellu hyvinki paljon Robinin uusimman biisin ohella. Elias Kaskinen & Päivän sankarit - Sano se mulle. Tuossa biisissä on oikeesti ideaa. Ja tuossa on jotain joka jäi miulle mieleen. "Mä pelkään kysyy koska tiedän kuinka vaikeeta on löytää se, joka tuntuu oikeelta." Tuon yksittäisen, kontekstistaan irrallisen lauseen takia tuo kappale jäi miulle mieleen kun ekan kerran kiinnitin huomioo sen sanoihin. Kuunneltuani ajatuksen kanssa pari kertaa tajusin että kappale on muutenki ihan sairaan hyvä. Pitää vaan koittaa olla kuluttamatta sitä puhki heti.. No, onhan miulla kans Robinin "Onnellinen".. :)
Epämääräsen ajatuslinkin (jonka jätän pimentoon, sori) kautta päästään taas kohtaloon. En muista millon oon viimeks kirjottanu omasta kohtaloon uskomisestani, vai oonko kirjottanu ollenkaan, mutta helpotetaan kaikkia laiskoja.
Rupesin miettimään, että ehkä oikeesti kaikki mitä tapahtuu, on tarkotettu tapahtuvaks. Ei välttämättä niinkää että jokaisella pikkujutullaki on joku elämää mullistava tarkotus, mutta esimerkiks joku ihminen, joka kohtalaisen yllättäen, ihan puskista, tulee siun elämään.. Varsinki jos vähän vaikuttaa, että se henkilö on tullu siun elämään tai vähintäänki ajatuksiin ihan jäädäkseen, niin ehkä sen on tarkotettu osaks siun elämää. Tää nyt kuulostaa ihan tyhmältä, mutta toivottavasti ymmärrätte mitä tarkotan. Varmasti meiän jokaisen elämässä on semmosiaki ihmisiä, jotka on semmosia 'tuttuja', ei niin tärkeitä ku jotkut toiset, niin en tiiä voiko näin ees sanoa, mutta niitä ei välttämättä oo tarkotettu osaks meiän elämää. Ainakaan vielä, mistäs sitä tietää, jos joku päivä meidän kohtaloitten polut vaikka kohtaiskin..
Joo jätetäämpä tuo pintaliito nyt pois. Tässä nyt on kyse ihan yhestä ja tietystä ihmisestä. Ihminen joka tuli miun elämään aivan yhtäkkiä, vaikka siitä on nyt jo jonki aikaa. Ehkä meidän oli tarkotuski kohdata. Omalta kohaltani voin sanoo, että tällä ihmisellä on ollu ihan järkyttävän suuri merkitys miun henkiselle kasvamiselle ja aikuistumiselle. Oon oppinu ajattelemaan asioita realistisemmin. Oon kasvanu edes vähän pois semmosesta naiivista hyväuskosesta ajattelutavasta. Ja vielä paljon paljon paljon muuta. Kadotin taas ajatuksen kun rupesin miettimään mutta ei kait se niin vaarallista oo. Se vaan piti vielä sanoo, että kun tuut joskus lukemaan tätä, ja tunnistat ittes tästä, niin kiitos. Hoen sitä välillä aika usein, mutta oon vaan niin onnellinen kun oot olemassa. Oot parasta mitä miulle on tapahtunu aikoihin.
Enempää en uskalla sanoo ainakaan vielä.
Tuosta äskeisestä ajatuskatkoksesta, löysin itteni ajattelemassa toista ihmistä jolla oli muutaman kuukauden hyvinki merkittävä rooli miun elämässä, myös hänelle erittäin isot kiitokset vielä kaikesta, en tuu ikinä unohtamaan ja muistelen hyvällä. Toivon että näin on toisinki päin, vaikka olis paljonki syitä miks ei tarviis olla.. Nojoo mutta joo.
Väsyneenä taas syntyy ihmeellistä settiä. Älkää tuomitko kovin pahasti.
Kuukaus sit kirjotin viimeks ja kun ajattelee nii siitä tuntuu kuluneen aikaa monta ikuisuutta..
Pikanen läpi käynti mitä on tapahtunu jouluaaton jälkeen. Oli uusvuos, oltiin Joensuuhoodseilla partypartyymassa. Olipahan kiva reissu, jäi hyviä kasa hyviä muistoja ja insidejuttuja. Puolukoita. Ja menetin tupakkaneitsyyteni uutena vuonna.. se ei ehkä oo hyvä asia, mutta tulipahan tehtyä :P
Sit tammikuun alussa kävi semmonen homma, että tuli ero.. Ei siitä hirveemmin sanomista, muutaku että erottiin iha hyvissä väleissä kuitenki.. Tajusin vaan että meiän juttu alko ihan liian nopeesti, että sillä ei olis ehkä hirveesti tulevaisuutta. Mutta kyllä se siitä.
Alotin autokoulun Sinin kanssa. Nyt on enää viis teoriatuntia jälellä, ja tiistaina on eka ajotunti. Kyllähän se vähä kuumottelee ;) Mutta siitähän se sit lähtee.
Kaverit on alkanu täytellä 18. Viime perjantaina oli Leevin synttärit, vaikka torstaina se vasta täytti. Sieltäki jäi hyviä muistoja, mutta paljon isompi kasa kun uudelta vuodelta, ko. henkilöt tietää kyllä itekkin asian varsin hyvin. :)
Nyt sitte eilen vähä vieteltiin Lauran synttäreitä, jotka on oikeesti tänään. Oli kiva nähä vanhoja tuttuja ja vähä uudempiaki. Miun osalta ilta loppu aika ajoissa, mutta sillä ei niin väliä ole. :)
Tuossapa tiiviisti se mitä tähän mennessä on tapahtunu joulun jälkeen. Mitä tuosta voi sit päätellä? Sen että tää vuos tulee olemaan aika täynnä biletystä, ku on synttäreitä synttäreiden perään. Kaheksan päivää seuraaviin. Sit neljä päivää siitä (tai partyihin vissiin vähä enemmän?), sit onki jo wanhojentanssit ja wanhojenmatka sen jälkeen... Sen jälkeen katellaan sit taas lähempänä.
Tää päivä on menny lähinnä kuvia katellessa, ku etin Lauran synttäri-kuvakollaasiin kuvia. Se on vaan tosi jännä, miten joillain kuvilla on niin paljon vaikutusta, kun niihin liittyy niin hyviä muistoja, että ne saa oikeesti hymyilemään ja melkeen nauramaanki. Kuvat on sellasia että niitä katellessa voi tavallaan elää uudestaan ne tietyt tilanteet. Sen takii pitäs opetella ottamaan kamera mukaan joka paikkaan ja räpsii ees jonkunlaisia kuvia. Ei jää muistot unholaan. Muistot ja ihmiset. Kun kattelen noita kuvia, miusta melkeen tuntuu siltä, että voin palata siihen hetkeen, siihen miten asiat sillon oli. Millasissa väleissä olin ihmisten kanssa. Monet näistä on muuttunu, itseasiassa kaikki, suuntaan tai toiseen. Sinänsä harmittaa, mutta aika kultaa muistot. Ja loppujen lopuks kaikkihan me ollaan samoja ihmisiä mitä joskus aikasemmin, mutta ei vaan ehkä olla tekemisissä niin paljoo keskenään, ite kukakin lähteny enemmän tai vähemmän omille poluilleen. Silti uskon, että kaikki nää ihmiset on edelleen ihan hemmetin hienoja ihmisiä, enkä unoha näitä ikinä. En ikinä.♥
Laitan tähän nyt muutamia kuvia tuolta arkistojen kätköistä, pyydän anteeks jos ette pidä naamavärkkinne asennosta kyseisissä otoksissa, mutta ajatelkaa se sit vaikka niin että vaikka naamanne olis minkälaisella norsunvitulla, ni uskosin että hauskaa oli sillon kuitenki :3
Joo. Tuossapa muutama kuva menneiltä vuosilta, ei missään erityisessä järjestyksessä. Olisin voinu laittaa vielä kaksymmentä kuvaa lisää, mutta riittäköön nuo tältä erää. Ootte ihania mussukat, tietäkää se ♥!
Facebook on täynnä hyvän joulun toivotuksia.. Joo okei, suurin osa ihmisistä on joulumielellä ja haluu tartuttaa sitä toisiinki. Ite oisin mieluummin joululiemellä... Ei vaan jaksa tuntua oikeelta joululta. Tästä vaan puuttuu pariki asiaa.
Ensinnäkään en haluu ees kattoo pihalle. Siellä näyttää syksyltä, ei joululta.. Missä on lumet? Sulaneena pois. Jokseenki ankeeta nähä maassa ruskeet, kuivuneet lehet ja kulahtanu nurmikko, kun siellä pitäs näkyä kivat kinokset tai edes vähän pientä lumisateen tapasta...
Toinen asia mikä vielä enemmän latistaa miun muutenki olematonta joulumieltä. Täältä puuttuu muutakin ku lumi. Nimittäin Samuli. Okei tää kuulostaa ihan siltä kun se olis vähintään kuollu tai jotain, mutta se on siis Salossa vielä tän päivän. Oon koko aamun pidätelly itkuu, koska oon tehny yksin kaikki joulukoristelut ja jouluvalojen viritykset, mikä on tavallisesti aina ollu meiän yhteinen projekti. Aina. Tuntuu vaan niin väärältä tehä niitä yksin. Miulta on otettu pois koko joulun perimmäinen idea. Se että jouluna ollaan lähimmäisten ja rakkaitten kanssa.. Haluuko joku kertoo, miten se onnistuu ilman miun elämän tärkeintä ihmistä..?
Ei miulla tässä nyt muuta. Tuleehan se Samuli huomenna tietysti kotia.. Mutta ei se oo sama asia. Ei myö voida pitää meiän jouluaattoillan/jouluyön telkkarin- tai leffojenkattomismaratoonia, missä nukahan aina kesken.. Ei miun joulu tunnu joululta tänävuonna. Mutta kaikki joilla on teiän elämän tärkeimmät ihmiset teiän lähellä tänään, viettäkää oikein kiva joulu. Nauttikaa siitä. Tehkää perinteisiä juttuja, mitkä kuuluu teiän jouluun. Sillä joskus koittaa vielä seki aika ku ette enää voi noudattaa niitä perinteitä..
Hyvää joulua, uuttavuotta, vappua, pääsiäistä, juhannusta ja muitaki juhlapyhiä!
Miks se menee aina niin että sillon tule paras inspiraatio kirjottaa, kun olis miljoona muuta asiaa hoidettavana? Todennäkösesti se johtuu siitä että yritän parhaani mukaan vältellä noita tekemättä olevia äidinkielen juttuja ja yritän paeta tätä kiireistä todellisuutta edes jollain tavalla.. Siinäpä sitä riittääkin aihetta.
Tuntuu että ihmiset - ainaki mie ite - on kokoajan kiireisiä, ja se korostuu vielä tämmösinä ns. yleisesti kiireisinä aikoina, kuten joulu. Miusta rupes tuntumaan siltä että on tuhat ja yks rautaa tulessa yhtäaikaa: Gaalaan on aikaa about puoltoista viikkoa ja alan pikkuhiljaa miettiä että onkohan siinä nyt muistettu ajatella kaikkea. Sit on meneillään väittelyt, joihin pitäs ehkä vähän valmistautua (okei tarkemmin ajatellen miulla ei oo kun tällä viikolla yks ja ens viikolla yks väittely, koska onnistuin livistämään vahingossa siitä missä halusin oikeesti olla mukana..). Ainii sit on kans joulukirkkoa varten näytelmäharjotuksia juuu.. Ja tottakai ei saa olla unohtamatta näitä perus koulujuttuja mitä tälläki hetkellä olis tuossa vieressä, oottamassa että joku tekis ne; äikän tekstitaitovastaus joka vaikuttaa numeroon, sekä äikän essee, joka muistaakseni myöski vaikuttaa numeroon. Ei paineita, palautukseenha on tekstitaidolla vielä ruhtinaalliset melkein kaks vuorokautta, esseellä kolme.. Muistinkoha varmasti nyt kaiken? Ainii joululahjoja on vielä ostamatta ja rahaa on huimat 80 senttiä, niillä varmasti saadaan hyvä mieli vähintään kolmelle ihmiselle? Jep jep.
Kokoajan kiirettä ja stressiä. Silti pitäs joskus kyllä pysähtyy miettimään että mikä kiire meillä tässä on, valmiissa maailmassa. On katto pään päällä ja ruokaa jääkaapissa, kenellä minkäki verran. Suurimmalla osalla meistä, uskaltasin veikata että ainaki kaikilla ketkä tätä tulee lukemaan, on jonkinlainen perhe ja ystäviä, jotka kyllä välittää, vaikka niille ei oliskaan ostanu joululahjaa.. Ja mikä on pahinta mitä vois tapahtuu, jos ei ehikkään deadlineen mennessä tehä tekstitaitovastausta tai esseetä? Numero laskee, voi kyynel. Ei koulunkäynti ennenkää oo kaatunu yhteen numeroon (ainakaan miulla, ja oon siitä hyvin onnellinen).
Pitäs vaan olla stressaamatta, ainakaan liian paljoo. Terveystiedon tunnilla opittua: Lyhytkestonen, ei liian voimakas stressi (eustressi) parantaa suorituskykyä, mutta pitkäkestonen voimakas stressi (disstressi) altistaa vaan sairauksille, heikentää suorituskykyä ja.. no, nii. Stressin oireet on ikäviä. Väsymys, unettomuus, jaksamattomuus, äksyily, päänsärky, niskakivut jnejnejne. Pitäs oppia tunnistamaan stressinsietokykynsä ja tehä parhaansa sen rajoissa. Elämä on liian lyhyt stressaamiseen. Joskus on ihan hyvä vaan pysähtyä ja nauttia elämästä. Pitää muistaa ottaa aikaa myös itelleen.
Joulu alkaa taas lähestyy.. ja stressi joululahjojen hankinnasta. Tulin äsken siihen tulokseen että elämä olis paljon helpompaa jos jokaine tekis semmosen 'julkisen' listan mitä haluis joululahjaks, että ne kenellä ei oo mitään muuta ideaa, mutta haluis silti ostaa lahjan, vois sit siitä listasta kattoo ideoita ainaki.. No asiaan. Helpottaakseni läheisteni elämää joulun lähetessä, lahjalistaa pukille (ja jos keksin lisää ni päivittelen tätä tarpeen mukaan... :D)
-pädin kuoret
-villasukat (niitä vaan ei koskaan oo liikaa)
-tai lapaset
-seppälän hopeinen glitterkynsilakka (Sonja tietää minkä haluun!)
-pehmolelut on kans kivoja vaikka niillä ei sinänsä teekkään mitään ;3
-nominationpalat
-muutki korut on ihan kivoja
-suklaa. se menee aina.
-leffat (blu-ray, dvd, mikä vaan)
-hopeanuoli-boksi (leikkaamattomat!!)
-lahjakortit.. ja jos jonku näköstä vinkkiä kaipaat: Suomalainen Kirjakauppa, Cubus, Seppälä, tai keksi ite:)
-leffaliput
-miut saa helposti iloseks myös pienillä asioilla. Pullo kokista (tms..) koristeltuna lahjanarulla, ei huono.
Mitä omaperäsempi lahjaidea, sitä kivempi tietysti :3 Ja nuo ei oo missään toivejärjestyksessä, se vaan on epämääränen kollaasi asioista :D
Pitää nyt katella miten tää joulufiilis alkaa tulla, ja miten paljon innostun ostelemaan lahjoja.. okei tiiän että sanoin että voisin ostaa vaan muutamalle, mutta ku tykkään nii paljo antaa lahjoja! On kiva saaha toiset iloseks.. :) Mjoo, pitänee siis katella mihin rahat riittää :)
Onko kukaan muu ku minä miettiny sellasta asiaa että olis välillä kiva nähä elämänsä 'ulkopuolelta'? Ei siis ajatuksena se, että "miltä näytän muitten silmissä?", koska sehän ei sinänsä kiinnosta miten muut näkee miut.. Vaan että miten ite näkisin itteni. Äh, tajuutte varmaan mitä haen takaa? :D Rupesin keskiviikkoaamuna miettimään että ompa häiritsevää ku ei voi nähä itteensä ja omaa elämäänsä 'ulkopuolelta' vaan pitää kattoo kokoajan samasta kuvakulmasta oman pään sisästä.. Olis ihan mielenkiintosta nähä ulkopuoleltaki. Lähimmäks sitä pääsis varmaan laittamalla jonkun videoimaan ja sit kattoo niitä videoita jälkikäteen, mutta miun kohalla ei vissiin tuu kuuloonkaan koska jostain syystä en tykkää kattoo itestäni videoita ollenkaan, siis oikeesti en yhtään tykkää, yäk :( En oo linssilude ;P Mistähän seki lie johtuu? Ehkä siitä etten koe olevani kuvauksellinen ja toisekseen vihaan kuulla ääntäni videolta tai äänityksistä tai mistä tahansa muustakaan tallenteesta yäk.. No, saa nähä pääsenkö joskus videoilla tms. esiintymiskammosta eroon..
Miulla on ollu tosi kiva viikko. Kaikenlaista uutta tullu koettuu, esimerkiks elämäni ensimmäinen musikaali, West Side Story Lahden kaupuginteatterissa, ja se oli aivan mahtava, tykkäsin tosi paljon! Kannatti lähtee, varsinki ku koulu/musiikin opetus makso kaiken :) Ja muutakin kun musikaali, mutta jääköön loppu mainostamatta ;> Lopputulos siis edelleen se että oli tosi kiva viikko ;3
Ei tätä oikeen voi mitenkää ilmasta paremmin.. Mutta laitetaan nyt sit muutamat biisit kuvastamaan fiiliksiä tai mitkä muutenvaan on ollu soitossa viimeaikoina:
Toisen vuoden ensimmäinen koeviikko ohi. Keskiviikon palautuspäivää odotellessa..
Rupesin äsken miettimään, että varmasti joillain ihmisillä on tapana hukuttaa huolet juomalla. Omalla kohallani lenkkeily ajaa saman asian. Vaikka hapottaa tai muutenvaan sattuu, silti se vetää puoleensa. Vauhti, voima ja vapaus. Eihän juomallakaan voi mitään lopullisesti unohtaa, se on vaan väliaikasta.., sama sinällään juostessa. Jos pystyy ajattelemaan huonolla tavalla liikaa lenkillä, vauhti on liian hidas. Toisaalta lenkkeillessä voi ajatella asioita paljon myös hyvällä tavalla. Varsinki tuommosia metsäteitä pitkin kulkiessa raitis ilma selvittää ajatuksia kummasti, vaikkei välttämättä uskois. Ei miusta kyllä kaupungissajuoksijaa tulis, jalat ei kestäs.
Asiasta muumilaaksoon. Filosofia on mielenkiintonen aihe ja filosofisia juttuja on kiva pohtii. Entä jos aattelen jotenki eritavalla kun muut? Joskus ainaki tuntuu että miun maailmankuva on ihan vääristyny, kun pelkään/jännitän asoita vaikka tiiän ettei tarviis, ettei oo mitään syytä.
Tai sit vois kuvitella että tää kaikki onki vaan miun mielikuvitusta, että mitään tätä maailmaa ei oo oikeesti olemassa. Ku sitä miettii tarpeeks ja saa päänsäryn, voi todeta että ei sillä oo merkitystä. Koska vaikka tää olis miun mielikuvitusta, oon silti onnellinen ja tää miun kuvitelma 'elää omaa elämäänsä' enkä tiiä sitä ennalta..., ni oon sit mieluummin tietämättömän onnellinen tässä mieleni Matrixissa :) Ei merkitystä.
❤️
Tylsyydenmultihuipentuma antakaa anteeks... http://ask.fm/suarati joo siis saa kysyy :>
Miulle taas sanottiin useemmaltaki taholta, että pitäs kirjottaa blogia..Käskystä siis :D
Mielenkiintosta sinällään huomata, miten niinki ankee paikka ku koulu, voi joistaki, esim miusta, alkaa tuntuu tosi kotosalta. Tajusin norssista sen tänään. Ennen tuota Liperi, ja ennen sitä Salokylä.. Mistähän se johtuu? Ehkä siitä, että siellä on kokenu kaikenlaista, niin hyvää ku huonooki. Ehkä ainaki miun kohalla siitä, että on toisinaan tullu vietettyy siellä paljon aikaa ns. vapaaehtosesti. Ehkä se paikka vaan kasvaa ihmiseen jotenki kiinni, tavallaan. Okei ollaan kyllä taas aika syvällisen äärellä; 'mie oon osa kouluu ja koulu on osa minnuu', mutta sitähän se oikeestaan on. Mutta sitten ku ei oo käyny siellä enää pitkään aikaan.., ei se sit tunnu enää samalta paikalta. Salokylän koulu, oli miulle hyvin rakas, ja tietyllä tapaa on edelleenki.., ei se oo enää sama paikka mitä se oli sillon, ku mie sitä kävin vielä viis vuotta sitten. Opettajat vaihtuu, oppilaat vaihtuu, tavaroiden paikat muuttuu. Oon kasvanu siitä ulos. Liperille ei vielä oo käyny samalla tavalla, ainakaa kokonaan. Kyllä seki aika vielä koittaa. Ei mikään oo ikuista. Onneks kuitenki muistot säilyy, ja varsinki ku aika kultaa muistot. Päällimmäisenä tulee mieleen vaan parhaimmat asiat. Parempiha se on nii ollakki. :)
Nyt pitäs taas koputtaa puuta ennenku ees alotan, mutta... Kerranki tuntuu siltä, että päivä paistaa risukasaanki! Mieki saan mahollisuuden olla onnellinen, enkä kyllä ees muista millon olisin ollu näin happyhappy :) ehkä en loista ulospäin 24/7 (kai, mistäs minä tietäsin?:D), mutta pääni sisällä hymyilen liiottelematta kokoajan.. ;3 awwww.. A wild idea appeared, and here we are now. <3 :* Opetteluahan tää vielä on mutta miulla on luja usko siihen että kyllä tää tästä :) !! Lopputulos on vaan edelleen se että on ihanaa olla onnellinen :) ( ...hyi ei oikeesti oo miun tapasta kirjottaa tällasta muttaku hehehehe x) :33 )
Eipähän tässä muuta taas tältä erää, miun pitiki olla nukkumassa jo puoltoista tuntii sitte.. :)
Huhhuh.. Tuntuupa ihan että olis ikuisuus siitä kun olisin viimeks kirjottanu.. No, onhan tässä kaikenlaista ollukki mutta ei takerruta asioihin mitkä ei oo oleellisia.
Eilen oli taas pitkästä aikaa yks sellanen ilta mistä aina haaveilen. Hyvä seura, ihana paikka, parhaat keskustelut..! Useemmin tuommosia, ni ei tarvii vaan haaveilla noista :)
Missä on viileet syysilmat!? Kesän jälkeen on kerenny jo henkisesti valmistautuu siihen että tässä vaiheessa pitäs olla jo päivällä vaan 10 astetta lämmintä ja sillontällön satas ja olis paljon pilvistä kokoajan.. MUTTA EI. 20 astetta lämmintä ja aurinko porottaa. Mikä meni väärin? Haluisin jo raikkaammat ilmat että vois pukeutuu kivan lämpimästi koko päiväks :3 eikä silleen että aamulla pitää turata paljo päälle mutta iltapäivällä hiki virtaa kun kävelee koululta pysäkille..
Ei miulla oikeestaan oo edelleenkään hirveesti mitään kerrottavaa.. jos vaan taas laittasin muutaman kaverin spotifystä :)
Nyt sain vihdoinki tehtyä jotain, mikä olis pitäny tehdä jo kaks viikkoa sitte. Tai itseasiassa korjattua yhen asian mikä olis alunperin kokonaan pitäny jättää tekemättä. Mitä tästä opittiin; älä maalaa ihastuneena aiheesta läheisyys. Tai muuten päädyt polttamaan jotain. Ja jos valitset polttamispaikan väärin ja istut melkein kusiaispesässä, saat kusiaisenpureman käsivarteen. Ihan sama, kuvastakoon se sitä kuvitteellista kipua mitä tunsin polttaessani maalausta.., ja polttaessani itestäni samalla pois jotain. Pysyvästi.
Aivot on taas ihan tuhannen mutterilla mutta samako tuo. Nyt oon virallisesti saanu elämäni takas. Voin panostaa taas kouluun ja ystäviin enemmän.
Ps. Slender ja Possu säästy roviolla palamisesta. "Syystä jota tiedä en, hänen nimeään saa sanoa en.." (? dunno...)
En tiiä voisko sanoa, että on olemassa eräs ihmistyyppi, koska en oikeesti tiiä paljonko tällasia ihmisiä on.., mutta. On olemassa ihmisiä, joista vois käyttää nimitystä 'heti täysillä mukana'. En tiiä muista, mutta omalla kohallani tää johtuu pitkälti siiä että oon haaveilija
(...), ja tietyllä tapaa elän joitain asioita valmiiks mielessäni, haaveilen miten jotkut asiat tulis tapahtumaan. Tää koko helapaska siis liittyy tämmöseen kihistelyyn, ihastumiseen, tykkäämiseen etc. Ei tässä nyt varmaan tarvii hirveesti ruveta selittämään tuota nimitystä. Heti. Täysillä. Mukana. Ja siinä hommassa tulee vaan satuttaneeks ittensä. Paska homma, mutta minkäs teet. Sitä vaan oppii ajan kanssa hillitsemään tai sit vaan kestämään.
Sit se vasta vituttaa, kun kerran sattuu sellanen tilanne, että aluks koko juttu meinas jo levitä käsiin, koska HTM. Sitte ku sen sai hillittyä, tuli semmonen olo että okei, pikkuhiljaa hyvä tulee, vähän kerrallaan. Sitte ku se tosiasia iskee pitkän (miulle [htm] TOOOSI pitkän) ajan jälkeen, että eipä sitte kuitenkaan vaikka miten oliskaa antanu ymmärtää mitä.. Mmh. Eipä tästä sitte muuta.
Katellaan sitä kaveruushommaa sen jälkeen kunha oon saanu päässäni tän paskan käsiteltyy. Ei siihen enää kauaa mene.
***
Tänään sain aikaseks kiittää erästä miulle tosi tärkeetä ihmistä. Siitä, että on pitkälti tän ihmisen syy että tää kesä on ollu varmaan paras kesä ikinä tähänki asti ! Kyllähä se on ihan hyvä jo tässävaiheessa kokeilla rajoja ja ottaa enemmän irti elämästä.., nauttia elämästä vähän enemmän täysillä. On se jostain syystä jännempää 'karata' yöllä kotoo ja jättää vaan lappu pöydälle, kun että lanittelis vaan yksin kotona ja menis sen jälkeen ankeesti nukkumaan. Pitäs kiittää toistaki ihmistä joka henkisesti psyykkas minnuu tähän samaan asiaan yks ilta, kun sillä itellään oli semmonen olo että elämä on ihanaa!.. Oon alkanu pikkuhiljaa tajuta mitä se elämästä nauttiminen on. Elää hetkessä. Voisin melkein nimetä tuon tän kesän motoks.
Sanoin eräälle ihmiselle siitä joskus aiemmin, että miut saa parhaiten mukaan ihan mihin tahansa juttuun, jos miulle vaan soittaa vaikka tyyliin 'lähetkö uimaan nyt?' Siihen voin sanoo suoraan kyllä tai ei, sen hetken mielialan tai kiireiden mukaan. Mutta sit jos on hirveet suunnitelmat, 'mennään ens perjantaina uimaan ja sitte tehään sitä ja tätä ja päläpäläpälä ku on luvannu kaunista säätäki yms.' Not. Gonna. Happen. Todennäkösesti oon suunnitteluhetkellä sillee 'joo pitää katella :)' mutta sit se vaan jää. Ja jää. Ja jää. Eikä sinne tuu ikinä lähettyä syystä tai toisesta. Ei huvita / sääennuste huijas / jotain paskaa / jotain paskaa / pikatsuja perseessä.
***
Funny how that song&video reminds me of something I should burn.. There's this painting of mine wich I have no reason not to burn to. Well, maybe one, but I can separate it before burning..
Vaiviosta muuten hyvät muistot, ei siinä.. Mistä tullaanki taas asiasta kukkaruukkuun, että pitäs häiriköiä Ollia joku kerta.. Mmeh.
Ainii pitää vielä vähä mainita siitä että ei jumalavita, miehä alan hallita tän sneak outin pikkuhiljaa. En kosahtanu yöbiliksestä :) Feeling like a pro now :)
Ei miulla nyt tähän enää oo hirveemmin mitään sanottavaa.. Ei taas menny niinku strömsössä, mut eihä se ikinä meekkää. Vissiin kuntopiiri on taas kaveri. Ja paremmat elämäntavat, enemmän unta palloon. Ehkä.
Vielä neljä päivää töitä, sitte taas pääsee lomille vähäks aikaa ennenku alkaa koulu.. :3
Ei tässä nyt oikeestaan muuta oo mitä pystys ilmasemaan ite kirjottamalla, laitetaan sitte biisejä. Ei nääkään kaikki liity mihinkää mitenkää välttämättä mutta on vaan tullu kuunneltua. Tai jotain. Ihan sama.
En tahdo palata eiliseen En usko parempaan huomiseen Joku itsetuntoa nakertaa Minun mieltäni varjostaa Tiedän että yksin jään Tähän tyhjään elämään En jaksa enää välittää Koska mulla ei oo mitään hävittävää
Jumalauta ku meinaa pää levitä. Ei mulla hirveesti muuta. Väsyttää vaan ja tuntuu että ei ajatukset pysy järkevillä poluilla. Ihan hillitön ikävä.. mutta ikävä mitä? Kaikki mitä (ketä) miulla vois olla silleen järkevästi kunnolla ikävä on jokapäivä chatin päässä vähintään, osaa kans näkee sillon ku siltä tuntuu että haluis nähä.. Onko tää nyt ihan tervettä.. Haluun ihan liikaa asioita. Ainahan sitä sais haluta mutta kaikkee ei voi saada..
Tuli mieleen se sellanen kuva/aforismi/jokupaska jonka idea menee jotenki silleen että jos rakastat kahta ihmistä, ota se jälkimmäinen. Jos ensimmäinen olis 'Se oikea' et rakastuisi toiseen. Tuo on kyllä ihan täyttä paskaa. Ainaki tässä mielentilassa ajateltuna. Ja mitäs vittua sitte teen jos en tiiä kumpi oli ensin, muna vai kana?.. Ja ylipäätään koko aforismi kusee koska rakkaus on liian vahva sana. Vielä. Pelkään sitä edelleen.
Seuraavaks tuliki tuosta pelosta mieleen että ei jumalauta oon pelkuri oikeesti. Oon saanu kuulla siitä päin naamaa ja tiiän sen mutta en vaan voi itelleni mitään. Ja ku ei asiat aina oo niin helppoja vaikka niitten miten haluais olevan. Ehkä mie en oo ainut jota pelottaa, tai ihmettelisin jos olisin, mutta mie tässä kuitenki oon ottanu enemmän niitä kanan askelia... Ei pitäs ajatella näin mutta seuraavaa askelta mie en ota ensin. En vaan uskalla. Ja miulla ei oo mitään 'tekosyytä' ottaa sitä.... Ihan hirveetä paskaa tää teksti, niihä se aina väsyneenä on, mutta ei voi mitään.
Rupesin äsken miettimään kysymystä MIKSI. Kumpi niistä on se todellisempi, todempi: se jos ei tiedä miksi, vaan se vaan on, vai se jos keksis loputtomalta tuntuvan listan että miksi... Oon kompromissin äärellä. Niistä kahesta vaihtoehosta se jossa lista 'miksi' on pidempi, myös lista 'miks ei' on pidempi.. Paskaaaaaaa.
Paskapuhetta mutta uskon, t:aku ankka.....
..... I just like burning things. Toivottavasti miun aika ei lopu kesken.
Yritänkö nyt haukata liian isoo palaa? Koska eihän toista pidä yrittää muuttaa, toisesta pitäs välittää sellasena ku se on.. Tykkään haasteista ilmiselvästi, mutta jos tää jatkuu ilman muutoksia, haluunko tätä? Jaa-a. Siinäpä vasta kysymys..
Taas tulee tää legendaarinen. En oo kirjottanu aikoihin.. Ei vaan oo tuntunu siltä. Noh, josko sitä nyt taas jotain sais aikaseks.
Nyt onki sitte jotain konkreettista mitä oottaa. Ei pidä ajatella sitä kuitenkaa liikaa, koska 1) odottavan aika on pitkä, 2) alan hermoilla, pelätä, häsätä ja stressata liikaa.. toisinsanottuna ei pitäs siis ajatella asiaa ollenkaa. Päivä kerrallaan ja pitää elää hetkessä.
Tää kesäloma on kyllä ollu ihan paikallaan nyt. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen tää loma on alkanu tuntuu jotenki järelliseltä 'lomalta' jo ennen heinäkuuta.. Siis koko loma on oikeestaan menny silleen kivasti että on ollu vapaata mutta on myös tullu tehtyy töitä.. Nythän siitä oikeesta lomasta pitää vielä ottaa kaikki irti ku heinäkuussa se jää kuitenki vähä vähemmälle.
Ihmisten pitäs nykysin osata ottaa rennommin, ja tehä enemmän asioita mistä ne tykkää. Pieniä, yksinkertasia asioita. Välillä saa sellasen kuvan nykyihmisestä että tarvii hirveesti rahaa että voi olla onnellinen tai pitää hauskaa. Okei, isommat huvit on kalliimpia, mutta myös ilmasista tekemisistä voi nauttii ja ottaa ilon irti, jos niitä vaan osaa arvostaa. Esimerkiks laulaminen, soittaminen, musiikin kuuntelu, piirtäminen, kirjottaminen, tanssiminen, liikkuminen tai ihan vaikka vaan laiskottelu.. Olis hienoo jos ihmiset pystys tajuumaan tuollastenki pienten yksinkertasten asioiden vaikutuksen ja oppis arvostamaan sitä. Tää ajatus sai alkunsa ku kuuntelin musiikkii ja alko laulattaa ihan hirveesti.. yksin kotona, musiikki liian kovalla ja biisin mukana laulaminen = parasta. Tajusin sillon että hymyilin kokoajan. Oli ihanaa vaan antaa musiikin olla siinä läsnä ja mennä mukana! Elämä olis helpompaa ja enemmän elämisen arvosta jos osaa nauttii pienistä ja yksinkertasistaki iloista.
Että miten oonkaa kaivannu kunnon kitaramusiikkia.. Jonkun, joka osaa oikeesti soittaa, kuuntelemista. Parasta ikinä :3
Yleensähän se menee niin että ihmiset ottaa omista virheistään opikseen.. Mutta eiks se oo ihan yrittämisen arvonen asia ottaa opikseen toisten virheistä?
Oon oppinu miehistä yleisesti jonkun verran asioita, tälleen 'ulkopuolisena'. Seurannu veljeni parisuhdetta ja sen kiemuroita.. Oon tajunnu että miehet on oikeesti tyhmiä. Ei, anteeks tuo oli huono yleistys. Oikeemmin sanottuna miehille pitää sanoo asiat suoraan. Ei voi olettaa että ne älyäis vaikka olis miten ilmiselvä vinkki. Esimerkkitilanne. Ollaan lähössä kaupungilta, jätkä sanoo että parkkiaika on lopussa. Nainen kysyy "ai joko myö ollaan lähössä..?", toinen nainen ilmiselvästi ymmärtää että tämä haluais vielä jäähä shoppailemaan. Mies ei nää mitään epäselvyyttä vaan sanoo "joo?" aavistuksen kysyvästi. Lopputulos on että kaupungilta lähdetään. Kotimatkalla nainen ei puhu jätkälle mitään. Ruokakauppaan pysähyttäessä nainen äksyilee. Tässä vaiheessa mies on sitä mieltä että kyllähän nainen kaupungilla olis voinu sanoa että käydäänpä vielä tuolla ja tuolla... Mitä opittiin? Nainen: Sano suoraan mitä haluat, ei se mies muuten tajua. Ei, vaikka olis miten selvä vinkki.
Surkuhupasaa, voisin puuttua asiaan mutta tällä kertaa jos vaan antasin olla. Ei se oo miun tehtävä selvittää tuollasia.
Ihana piilolepyttely-yritys.., kyllä minnuun tehoais Sonata Arctica.., vissiin se olis sit miun heikko kohta.
Jos ottasin päivätirsat? Vähä reilun viiden tunnin yöunet ei ihan oo miun juttu, en oo saanu ees kahvii tänään ni alkaa vähän päätä särkeä ;(
Eipä taas oo ollu innostusta kirjotella. Ei innostusta eikä oikeestaan aikaakaan. Oli koeviikko, oli koulun lopettajaisia, ylppäreitä, riparia... kaikenmaailman kissanristiäisiä. Lopputulos kaikista näistä on kuitenki se että nyt 1. miulla on vanhojentanssipuku (!!!!!) 2. lukion eka vuos ohi 3. NYT ON LOMA \,,/ fuckjeah!
Keväällä, sanotaan että suunnilleen kuukaus sitte stressasin siitä että kesä ei tuu ikinä ja kuukaus on ihan helvetin pitkä aika ja uliuliuli jotain. Nyt tajusin että ei jumaleissön. Nyt on loma. Nyt on kesä. Kuukaus meni ihan hillittömän nopeesti. Pelkäsin että asiat muuttuu jotenki kuukaudessa. Paskanmarjat, samalla tavalla kaikki on ku sillonki.
Ei tässä oikeesti oo tapahtunu mitään. Mjoo. Jospa tylsyyksissäni jossain vaiheessa lomaa taas alkasin kirjotella enemmälti. Katellaan nyt.
On taas vissiin vähän jääny?.. Anteeks kaikille vakioseuraajille :p Viimenen koeviikko. Kohta on loma. Ai että ! :) Loma AKA vapaus, lämmin, nukkuminen.. ah :3
Hurahdin. Totaalisesti. Erehyin vihdoinki lukemaan tuon kirjan Langennut enkeli, kirjan joka miun piti lukee jo sillon ku se ilmesty, mutta sitten se vähän jäi ja unohtu.. Mutta parempi myöhään ku ei millonkaan. Aivan loistava sarja. Toinen kirja jo menossa...
Huomiseks luettava matikkaa. Arvatkaa taas millon alotan sen lukemisen ja kertaamisen? Ehkä kymmeneltä illalla. Jos vielä sillonkaan. Perus.
On niin kiva taas vaihteeks todeta, että tuntuu että oon onnellinen. Koputan samantien puuta.., mutta oikeesti. Vaihteeks. Kiitokset kuuluu hyvin pitkälti kahelle ihmiselle.. Joista kumpikaan ei tietääkseni seuraa tätä. hoho. Turhaa siis mutta tulipa sanottua.
taas tääki oli jääny vaan luonnokseks sunnuntai-iltana, mutta jatketaampa nyt loppuun.
Aavistuksen helpottunu olo ku huomasin että ilmeisesti ne lääkkeet oli tehny tehtävänsä, enkä enää tarvii niitä buuujaa \,,/ :)
Koeviikko ohi, nyt vaan random toimintaa ja sitte lomille :) Parasta!
Tää on taas niitä hetkiä kun on niin ristiriitanen olo.. Haluisin olla - ja oonki - onnellinen toisen puolesta, mutta samalla se tuntuu niin vitun paskalle. Tajuta että taas on yks ihminen vähän edempänä asioissa.. Okei, ei todellakaan pitäs ajatella näin, eikä asia mitenkää konkreettisesti muutu, ainakaan tuon kohqlla, toivottavasti, koska se on fiksu, tarpeeks fiksu.. Ei todellakaan pitäs ajatella elämää tällä tavalla suorittamisena, ja vihaan jäädä jälkeen, en tykkää hävitä.. Muttaku elämä ei oo kilpailua. Silti on joitaki tiettyjä virstanpylväitä mitä etenki nuoruusiällä suurin osa saavuttaa. Mutta mie en vieläkään. Jos ette oo samassa tilanteessa, nii pyydän jo etukäteen anteeks mutta miusta tuntuu että ette todellakaan voi ymmärtää. Tulee mieleen yks taannoinen keskustelu aiheeseen liittyyen, ja muistan erään kommentin tyyliin: " oon mieki joskus ollu yksin. " Joo, myönnettäköön, että kyllä sen voi ymmärtää.. Mutta sittenku on kuitenki aikaa kulunu.. Oon jo vajaat 18. Jos verrataan samanikäsiin... Kuulun vähemmistöön. tästä on tullu uus ikuisuuskysymys. Tähänki miulle taas keksittäs paljon paljon erilaisia versioita piristää.. Ehkä tällä hetkellä tärkeimmät ja auttavimmat niistä olis just näitten tiettyjen henkilöiden "Muistutat minnuu jouluna." ja "Miks pitäs kulkee massan mukana?" ... Noitten avulla, noihin - niin sanoihin ku henkilöihinki - turvautuen saan todennäkösesti unohettuu tän tältä erää. Tässä vaan on se että tänään asiasta ei saa enää kunnon keskustelua kummankaan kanssa, joten päädyn surkuttelemaan yksin ja itkemään itteni uneen.. No, ehkä se ei oo pahitteeks tälleen sillontällön.
Others are growing and getting experiences and I feel like I'm stuck. Stuck in this childish situation. And I can't get out. Please understand, I'm a bit frustrated. If I don't want to hear, please respect it.
En saa ajatuksiani kokoon. Hyi. Tuntuu että eristäydyn maailmasta. Ehkä muista ei tunnu siltä, en tiiä.. mutta ainaki mie ite tunnen oloni useimmiten erittäin poissaolevaks. En ehkä ite tilanteessa, mutta hyvin pian tilanteen jälkeen tuntuu ku olisin vaan kattonu sitä vierestä, etten olis ollu läsnä.
Ahistaa, vituttaa, himottaa. Tää ei oo ollenkaa hyvä yhistelmä nyt. Olkoon siis kuntopiirin aika.
hrh ei tästä kirjottamisesta tuu mitään tää olis ihan täyttä paskaa jos rupeisin kirjottamaan enemmän. Mutta edelleen nuo kolme tunnetta. Mutta ku en enää jaksas kuntopiiriä. Oikeesti...
Tuntuu samalta ku kirjottasin taas päiväkirjaa. Viime kerrasta tuntuu olevan ikuisuus.. Tai ainaki sen jälkeen on tapahtunu paljon. Tapahtunu ja tapahtunu.., ainaki ajatustasolla on menty laidasta laitaan ja hyvin rankasti.
En oo edelleenkään ihan varma ajatuksistani ja tunteistani, onko ne vaan toiveajattelua, alituista haaveiluu siitä mitä vois olla tai mitä vois tulla olemaan... Täysin epärealistisia? mene ja tiedä. Viimeks vasta vappuna olin sitä mieltä että oon huijannu itteeni ja kaikkia muitaki. Onko tää oikeesti sitä mitä haluun? Siis ihan tosiaan? Toinen päivä ajattelin että en usko. Mutta kuinkas sitten taas kävikään, sen jälkeen tilanne taas normalisoitu takasi samaan vanhaan. Toiveikkuuteen.
Tuon yllämainitun jälkeen, jonka siis kirjotin pitkälti jo aikasemmin.. Oon välillä onnistunu saamaan itteni semmoseen harmoniseen tasapainotilaan, olis ehkä väärin sanoo välinpitämättömyyteen mutta en kyllä keksi parempaakaan sanaa. Sellaseen että ei haittaa vaikka ei mitään isompaa oliskaan tai tuliskaan, että vaan kavereita, mutta en pistäs pahakseni vaikka tuliski jotain muutaki. Tää nyt tuntu ihan tyhmältä kirjottaa mutta samakos se, ei piä aatella että joku kuulostaa jotenki sanottuna tyhmältä, jos asia tuöee selväks ilman väärinkäsityksiä. No nyt vähän hairahin aiheesta kyllä, siis. Niin, semmoseen tasapainoseen harmoniaan. Eihän se aina kestä hirveen kauaa, ennenku vaivun taas siihen toiveikkuuteen, mutta se kuitenki auttaa kestämään tätä elämää...
Jaksan välillä edelleen hämmentyy siitä miten paljon parempi päivä heti on jos toinen alottaa jutella..
Perkeleen flunssanen olo.., vihaan sitä ku ei pysty ajattelemaan selkeesti. Ensiks haluisin tän paineen pois päästäni. Kurkkukipu onneks jo vähän hellittää. Pitäs kuitenki jaksaa koulussa ajatella. Onneks tää on torstain verran vajaa viikko. Jos vois ottaa rennosti sillon.
Miun piti kirjottaa siitä että oon tajunnu olevani peili. Jos ajateltas että olisin Twilightin vampyyri, ni miun erikoiskyky olis heijastaa toisen kyvyt sitä vastaan. Osaisin lukee Edwardin ajatukset, saisin Janen tuntemaan sen kivun mitä se aiheuttaa muille... Joo anteeks tämä vertaus mutta miusta tuntuu että se kuvaa tätä tarpeeks hyvin. Oon tässä viimeaikoina huomannu erään ihmisen ansiosta tämän.. Tää yks ihminen on niin paljo erilainen ku kaikki muut miun kaverit. Oon huomannu että oon ite sille jutellessa erilainen. Koska peilaan. Yritän aina mukautuu juttukaveriin, tavallaan. Äyh. Ei siinä...
Tähän loppuun vielä, HYVÄ SUOMIII, vaikka se ei ollukkaa parasta peliä ni hyvä voitto silti Ranskasta! :)
.jpg)
